Tappava ase 1&2 (1987/1989)

Filmihistoria on täynnä loistavia buddyelokuvia, oli sitten kyse Laurelin ja Hardyn klassikoista tai Walter Matthaun ja Jack Lemmonin monipolvisista kommelluksista. Jonkinlaisen standardin poliisimaailman toverielokuville loivat Richard Donnerin 1980-luvulta alkaen ohjaamat Tappavat aseet.

Kyseessä on ainakin 2000-luvun näkökulmasta lähtötilanteessa kliseinen parivaljakko, epätodennäköinen työskentelypari, jonka kohtalo ja esimiehet työntävät yhteen. Mutta joskushan pohja näillekin elokuville on luotu.

Rivakkaotteinen poliisimies Martin Riggs (Mel Gibson) on menettänyt vaimonsa liikenneonnettomuudessa ja asuu Tyynenmeren rannalla asuntovaunussa koiransa kanssa. Kyynisyyteen niin elämässään kuin työssään ajautunut Riggs ei ole kaukana omaehtoisesta niskalaukauksesta. Sitä vastoin mukavuudenhaluinen Roger Murtaugh (Danny Glover) viihtyy perheensä ja teini-ikäisten lastensa kanssa, kunnostaa venettään ja haaveilee jo lähellä olevista eläkepäivistä. Murtaugh on kaikkea muuta kuin innostunut lyöttäytymään yhteen itsemurhaa hautovan Riggsin rinnalle.

”I’m too old for this shit” -Murtaugh

Sympaattiset näyttelijät, Donnerin dynaaminen ohjaus ja verbaalihuumorin takaava Shane Blackin käsikirjoitustyö tekevät vähintäänkin kahdesta ensimmäisestä Tappavasta aseesta lyömättömiä viihdepaketteja, varsinkin kun viimeisestä katsomiskokemuksesta on kulunut se jo normiksi muodostunut kymmenkunta vuotta.

Ensimmäisessä filmissä parivaljakko on huumeiden salakuljettajien jäljillä, toisessa elokuvassa taas kovistellaan diplomaattisuojan taakse pyrkivää luikurimaista ja rikollista Etelä-Afrikan apartheid-diplomaattia. Molemmilla kerroilla panoksena on Murtaugh’n perheen hyvinvointi ja myös perheen kotitalo joutuu aikamoisen myllerryksen kohteeksi, kylpyhuoneesta lähtien.

Kakkososa on leffasarjoille epätyypillisesti vähintään ykkösosan veroinen toiminnassaan.

4 / 5

IMDb