Viimeinen ajo (1956)

Preerialla laiduntavat biisonit ovat olleet lännenelokuvien ilman kiinteää asutusta olevien maiden peruskuvastoa alusta lähtien. Yhdysvaltain alkuperäisväestö, intiaanit, metsästivät eläimiä vain elääkseen ja käyttivät saaliin kokonaan.

Valkoisen väestön ilmaantuessa länteen ja etenkin rautatien tultua käyttöön, vuodan eli käsittelemättömän nahan ja lihan kysyntä kasvoi ja kauemmas vienti mahdollistui kiihdyttäen metsästystä 1860-luvulta eteen päin. Vuonna 1887 amerikanbiisoneita laskettiin löytyvän ainoastaan 541 yksilöä! (lähde: Wikipedia)

Milton Lottin novelliin perustuva Richard Brooksin elokuva "Viimeinen ajo" satuloi hevosen, karauttaa preerialle ja pureutuu käsistä lähteneeseen biisonin metsästykseen lännenfilmin formaatissa. Tapahtumat sijoittuvat 1880-luvun luoteis-Yhdysvaltoihin, metsästyshulluuden viimeisiin aikoihin.

Filmi täydentää mielenkiintoisella tavalla aukkoa amerikkalaisen westernin aihepiirivalikoimassa, sisältäen nimenomaan metsästäjänäkökulman tarinankerronnassa.

Jo biisonin ampumisen kertaalleen jättänyt Sandy McKenzie (Stewart Granger) lähtee, eläinten tallattua hänen karjansa, turhautuneena vielä kerran touhuun mukaan. Tähän hänet houkuttelee eläinten (ja intiaanien) tappamisesta nautintonsa saava Charlie Gilson (Robert Taylor), luvaten kovaa rahaa biisoninvuodista.

Mukaan lähtevät kokenut nylkijä Woodfoot (Lloyd Nolan) sekä puoliverinen Jimmy O'Brien (Russ Tamblyn). Mukaan otetaan ennen pitkää myös Gilsonin luodeista eloon jäänyt intiaanityttö ja tämän lapsi. Verinen retki huipentuu ja ristiriidat kärjistyvät, kun intiaanien pyhänä pitämä valkoinen buffalo kaadetaan..

Elokuvassa vallitsee kauttaaltaan nihilistinen ilmapiiri, onhan filmi tavallaan valkoisen miehen tapainturmeluksen paraatimarssi. Brooksin elokuva on inhorealistisimmasta päästä ajan Cinemascope-westerneitä, esitellen lahtaamisen rationaalisena preerian ansaintakeinona ja - varsinkin Gilsonin tapauksessa - harrastuksena ja fetissinä.

Robert Taylor tekee elämänsä roolin kylmäverisenä, itseriittoisena, rasistisena ja naisia esineellistävänä biisoninmetsästäjänä. Hän tuntuu halveksuvan kaikkea elollista, kaksijalkaisista tovereista lähtien. Kaukana ovat siis miehen sankariroolit naisten naurattajana. Muut hahmot suhtautuvat varauksellisemmin kaatamiseen, tuoden jopa keskustelussa esiin biisonien kannan supistumisen.

Elokuvan biisoninkaatokohtaukset ovat ainakin osin aitoja, kuvattiinhan filmiä hallituksen biisonireservaatissa. Kyseessä oli tässä tapauksessa normaalikäytäntöihin liittyvä kannan harventaminen.



3½ / 5

IMDb