Filmin alku sijoittuu koulumaailmaan. Kuudesluokkalainen äikkäpää papin tytär Vappu (Helena Kara) ja naapurin ompelijatar-lesken poika Jali (Kullervo Kalske) käyvät samaa yhteislyseota, Vapun joutuessa pojan "hätävaraksi" tanssiaisiin. Jo tässä vaiheessa itsevarma Jali pyrkii "eteen päin elämässä".
Vuosia myöhemmin pankkivirkailija Vappu ja metsänhoitaja Jali tapaavat sattumalta uudelleen. He pääsevät selvyyteen tunteistaan, menevät naimisiin ja saavat tytön. Avioliiton arki alkaa kuitenkin pian maistua puulta, työn ja kotielämän mennessä vastakkaisiin suuntiin ja mustasukkaisuuden tullessa kuvioihin. Kehitystä seurataan useiden vuosien saatossa ja komediallisena elementtinä toimivat - kuinkas muuten - väärät identiteetit.
Elokuva on kiinnostava kertomus yhteiskunnallisesta noususta talvisotaa edeltävällä ajalla: kehitys näkyy niin yhteisön suhteissa ja tavoissa kuin muuttuvien kotien sisustuksissakin. Ajalla nainen pystyi tekemään jo omia valintoja ja jopa omistamaankin: Vappu hankkii omistusosuuden paikallisesta tiilialan yrityksestä Jalin tietämättä. Omistuksen säilymisen takaa avioehto. Historiallisesti on mielenkiintoista Lohjan kirkonkylän kuvaus, takana kuvissa siintää Pyhän Laurin kirkko.
Roolisuorituksissa loistavat säpsäkkä Kara sekä ilmiömäisen hauskan roolin kalakauppiaana ja tiilivalmistusalan yrittäjänä toimiva Reino Valkama. Ei ole vaikeaa huomata, mistä Ritva on komediannen kykynsä perinyt!
Hätävara on tähän asti näkemistäni Suomi-Filmi -tuotannoista uskottavinta draamaa avioliiton, työn ja arjen vaikutuksesta ihmisiin vuosien saatossa. Loppuratkaisukin vaikuttaa kaikesta huolimatta elämänmakuiselta, tosin hektisen nykyihmisen näkökulmasta epäuskottavalta vaihtoehdolta.
3½ / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti