torstai 31. lokakuuta 2013

Langennut enkeli (1945)


Otto Preminger ohjasi ”Lauran” jälkeen yhtä lailla ikonisia film-noirin perusteoksia, Langenneen enkelin ja Missä jalkakäytävä loppuu (1950). Elokuvat tiivistävät sen tumman, kohtalokkaan tunnelman, joka genren elokuviin yleisimmin liitetään.

Kulkija ja oman elämänsä pk-yrittäjä Eric Stanton (karskin komea Dana Andrews ) eksyy rahanansaintamatkallaan kalifornialaisen rannikkopikkukaupungin kahvilaan, iskien silmänsä paikan brunetteen, kiihkeään tarjoilijaan Stellaan (Linda Darnell). Pian bisnekset vaihtuvatkin lemmenkauppoihin, kun Stanton ryhtyy vakuuttamaan laskelmoivaa Stellaa vakavaraisuudestaan, menemällä naimisiin rahaa kohta käsiinsä saavan vaalean, kiltin Junen (Alice Faye) kanssa. Stellan murha sotkee lopullisesti kaiken.
Dana Andrews, Linda Darnell ja sälekaihtimen luoma tunnelma
Murhan selvittely on kuitenkin sivujuoni tässä elokuvassa. Stanton on noirin perusmies, itsekin jo lähtöasetelmassa (tiedostaen tai tiedostamattaan) kortit kädestään heittänyt antisankari, joka löytää tällä kertaa jopa kaksi itseään vahvempaa naista. Pikkukaupunki tuntuu saavan hänestä otteen ja kohtalo näyttäisi sanelevan, että loppunäytelmä näytellään täällä. Savuisesta, pienestä kahvilasta kaikki alkaa ja sinne kaikki päättyy.

Preminger hallitsee hyvin jylhien hahmojen vuorovaikutuksen pienessä, taitavasti valaistussa tilassa. Eurooppalaissyntyinen ohjaaja ohjasi Yhdysvalloissa puolenkymmentä noiria, mutta onneksi edes ne!

4 / 5

IMDb

tiistai 29. lokakuuta 2013

Vakka kantensa valitsee (1938)


Katharine Hepburn räiskyvänä, elämänhaluisena siskona varastaa shown George Cukorin 1930-luvun lopun hienostokomediassa.

Itseään etsivä, välittömän elämän asenteen omaava Johnny Case (Cary Grant) rakastuu elämänsä ensimmäisellä lomamatkalla Juliaan, joka hänen tietämättään sattuu olemaan seutukunnan rikkaimman liikemiehen tytär (Doris Nolan). Tästä seuraa sosiaalisia kommervenkkeja ja Johnny näyttääkin löytävän enemmän yhteistä potentiaalisen kihlattunsa spontaanin siskon Lindan (Hepburn) kanssa kuin ensimmäisen rakkautensa kohteen, joka näyttää elävän enemmän seurapiirien normien mukaan.

"Well, well, let's ring bells! Let's send up skyrockets! . . . Well, let's turn on all the lights in the house." -Linda Seton

Hepburn näyttelee loistavasti rakkauden riipimän mutta siskolleen uskollisen naisen osan. Samaan aikaan hän esittelee Grantin kanssa akrobaatin taitojaan hienostolinnan ainoassa kodikkaassa huoneessa – lastenhuoneessa, joka edustaa elokuvassa aitoutta vastapainona kultaisille saleille ja kutsuille.

Todellista studioajan glamouria, hienoa komediaa vivahteikkaalla yhteiskunnallisella otteella ja sydämellä!

4 / 5

IMDb

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Olin mies-sotamorsian (1949)


Ulkomaalaisten sulhasten tuominen sotilaskomennukselta oli toisen maailmansodan jälkeen marginaalinen ilmiö amerikkalaisessa sotaväessä. Ranskalainen (Cary Grant) ja amerikkalainen (Ann Sheridan) upseeri rakastuvat Saksan komennuksella toisen maailmansodan jälkeen, menevät naimisiin ja yrittävät hankkiutua morsiamen kotimaahan komennuksen loputtua miehitetyssä maassa.

Grant on huolettoman habituksensa kanssa oikea komedianäyttelijä seikkailemaan 1940-luvun sotilasnormien viidakossa. Karismaattinen näyttelijä saakin taipua nukkumaan lokeroon kuulumattomuuden vuoksi kylpyammeissa (huvittavinta elokuvassa ovat Grantin lukuisat nukkumapaikat!) ja vetää päälleen lopussa myös hameen päästäkseen Amerikkaan vievään laivaan.

"I am an alien spouse of female military personnel en route to the United States under public law 271 of the Congress."  -Henri Rochard

Elokuva oli ensimmäinen Yhdysvaltain ulkopuolella kuvattu Howard Hawksin ohjaus ja on selvästi ohjaajan välityö. Miessotamorsian ei ole kestänyt aikaa yhtä hyvin kuin muut Hawksin tuotannon komediat. Tämä ehkä, koska tasa-arvon tultua myös sotaväkeen on miessotamorsiantenkin asema muuttunut ja pitkitetty sketsi ei pitemmän päälle enää katsojaa huvita, pääparin hyvästä yhteistyöstä huolimatta.

Näyttelijät tuntuvat sisäistäneet roolinsa hyvin: alusta lähtien maskuliinin Sheridanin ja feminiinin Grantin kemiat toimivat melko hyvin.

3½ / 5

IMDb

perjantai 25. lokakuuta 2013

Komisario Palmun erehdys (1960)


Bruno Rygseckin murhan selvittely toimii viitekehyksenä Matti Kassilan ensimmäisessä Mika Waltarin Komisario Palmu –filmatisoinnissa. Elokuva on myös Kassilan Palmu-sarjan paras.

1930-luvun Eira sisäänlämpeävine teollisuus- ja seurapiiriklikkeineen on luotu käsinkosketeltavasti ja tuoreella tavalla – elokuva tuntuu edustavan vallan toista henkeä kuin suurin osa muista 1960-luvun vaihteen SF-filmatisoinneista.

Jotenkin kaikki aikakauden karismaattisimmat näyttelijät ollaan saatu mukaan: Jussi Jurkka ylitsepursuavana ja hedonistisena Bruno Rygseckinä, Joel Rinne itseoppineena ja rönsyilevänä komisariona, Leevi Kuuranne salaperäisenä hovimestari ’Butlerina’, unohtamatta tietenkään Leo Jokelan jokamies Kokkia.

Erehdys on dynaaminen niin leikkaukseltaan kuin kuvakäsikirjoitukseltaan. Koskaan ei dekkaria olla Suomessa filmattu samalla tavalla!

5 / 5

IMDb

maanantai 21. lokakuuta 2013

L'assassin habite... au 21 (1942)

Ranskalaisen elokuvan nimi kääntyy suomeksi "Murhaaja asuu numero 21:ssa".

Aiemmin käsikirjoittajana toimineen Henri-Georges Clouzot’n ensimmäinen pitkä elokuva tehtiin, kuten myös Le corbeau (1943), saksalaismieliselle elokuvayhtiölle, mistä johti ohjaajan boikottiin laittaminen saksalaismiehityksen jälkeen Ranskassa.

Pierre Fresnay’n tähdittämä hupaisa sarjamurhaajatrilleri on nokkela, salavalmis ja paikoittain jopa kaksimielinen. Mysteerissä murhaajaa. ruumiiden luo käyntikorttinsa jättävää ”Monsieur Durandia” jäljitetään pariisilaiseen majataloon, jossa alkaa vanhan ajan agathachristiemäinen suljetun paikan kissa ja hiiri –leikki inspektöörin ja asujaimistoon soluttautuneen murhaajan kanssa. Lopulta päähenkilö palauttaa järjestyksen, pääparin (mukana nokkelana Milana on Suzy Delair) epäiltyä puolta miehitetystä Ranskasta.

Kevyt alkupala Henri-Georges Clouzot'n uralla ennen raskaampaa Le corbeauta.

3½ / 5

IMDb

torstai 17. lokakuuta 2013

Tom Horn (1980)


Coolin tähtinäyttelijä Steve McQueenin toiseksi viimeinen elokuva on tositapahtumiin pohjautuva tarina lännen legenda Tom Hornista ja hänen kohtalostaan Wyomingin karuissa maisemissa 1900-luvun alkuhetkinä. Elokuvalla oli useita eri ohjaajia ja kerrotaan, että tuotanto kärsi McQueenin huonoista väleistä näiden kanssa. Onkin jopa luultavaa, että näyttelijä itse ohjasi suuren osan elokuvasta.

Paikallinen karjayhdistys palkkaa kuuluisan, entisen ratsuväen tiedustelijan Tom Hornen (McQueen) suojelemaan omaisuuttaan karjavarkailta. Hänelle luvataan vapaat kädet suorittaa tehtäväänsä. Pian käy kuitenkin ilmi, että Horn hoitaa tehtäväänsä turhankin antaumuksella ja lopulta sankarin edessä odottaakin murhasyyte. McQueen tulkitsee väsyneen, kohtaloonsa uskovan revolverisankarin roolin uskottavalla tavalla, varmasti johtuen myös näyttelijän ajalla jo pitkälle levinneestä syöpäsairaudesta.

Noin 90 vuotta myöhemmin Horn todettiin syyttömäksi elokuvassakin esitettyyn murhaan, minkä tekijätkin näyttävät jo elokuvaa tehtäessä ennakoineen. Henkilöhahmojen vähäinen maskeeraus ja elokuvan realistinen ote luontoon, säähän ja ympäristöön yhdistettynä tematiikkaan – kuinka lännen legendaa kohdeltiin aikanaan aikalaisten näkökulmasta – ovat nostamassa westerniä keskikaskista arvostettavaksi puolihistorialliseksi lännenelokuvaksi.

[spoileri]

Lopussa esiteltävä vedellä aktivoituva hirsipuu on mielenkiintoinen tapaus. Kerrotaan, että joissain tapauksessa hirtettävä joutui odottamaan köysi kaulassa kohtaloaan jopa puolisen tuntia.

3½ / 5

IMDb