Langennut enkeli (1945)

Otto Preminger ohjasi ”Lauran” jälkeen yhtä lailla ikonisia film-noirin perusteoksia, Langenneen enkelin ja Missä jalkakäytävä loppuu (1950). Elokuvat tiivistävät sen tumman, kohtalokkaan tunnelman, joka genren elokuviin yleisimmin liitetään.

Kulkija ja oman elämänsä pk-yrittäjä Eric Stanton (karskin komea Dana Andrews ) eksyy rahanansaintamatkallaan kalifornialaisen rannikkopikkukaupungin kahvilaan, iskien silmänsä paikan brunetteen, kiihkeään tarjoilijaan Stellaan (Linda Darnell). Pian bisnekset vaihtuvatkin lemmenkauppoihin, kun Stanton ryhtyy vakuuttamaan laskelmoivaa Stellaa vakavaraisuudestaan, menemällä naimisiin rahaa kohta käsiinsä saavan vaalean, kiltin Junen (Alice Faye) kanssa. Stellan murha sotkee lopullisesti kaiken.

Dana Andrews, Linda Darnell ja sälekaihtimen luoma tunnelma

Murhan selvittely on kuitenkin sivujuoni tässä elokuvassa. Stanton on noirin perusmies, itsekin jo lähtöasetelmassa (tiedostaen tai tiedostamattaan) kortit kädestään heittänyt antisankari, joka löytää tällä kertaa jopa kaksi itseään vahvempaa naista. Pikkukaupunki tuntuu saavan hänestä otteen ja kohtalo näyttäisi sanelevan, että loppunäytelmä näytellään täällä. Savuisesta, pienestä kahvilasta kaikki alkaa ja sinne kaikki päättyy.

Preminger hallitsee hyvin jylhien hahmojen vuorovaikutuksen pienessä, taitavasti valaistussa tilassa. Eurooppalaissyntyinen ohjaaja ohjasi Yhdysvalloissa puolenkymmentä noiria, mutta onneksi edes ne!

4 / 5

IMDb