Aamukeskustelussa miehestä välittyi empaattinen ja humaani kuva. Hänen elokuvansa näyttävät elämän sellaisenaan, ilman ylidramatisointia, meikkiä tai siloteltuja juonenkäänteitä. Kevyemmästä päästä tuotantoa oleva lämminhenkinen Happy-go-lucky (2008) oli ehdottomasti hauskin Sodankylässä katsomani elokuva.
Suuria toiveita sijoittuu Thatcherin ajan Englantiin, maahan jossa oli ajettu laajalti alas terveydenhuoltopalveluita ja ammattiyhdistysliikekin oli ajettu ahtaalle. Jälkimmäisten tiukkaa tilannetta harmittelee keski-iän kynnyksellä oleva marxisti Shirley (), joka yhdessä vaimonsa Cyrilin kanssa elää vaatimattomasti, keskustellen toki tulevaisuudesta ja mm. lasten hankinnasta.
Toisaalta empaattinen pariskunta elää hetkessä ja on valmis majoittamaan ventovieraita kulkijoita ylimääräiseen huoneeseensa. Arkeen tuovat jännitystä Cyrilin dementoituvan äidin asuinongelmat, tämän keskiluokkaiset nousukasnaapurit sekä Cyrilin itsekeskeisen siskon Valerien yllätysbileet pian 70 vuotta täyttävälle äidilleen.
Elokuvan harmaassa Lontoossa tarkastellaan työväenluokan ja keskiluokan asuinolojen eroja sekä todellisuuden ja idealismin vuoropuhelua, käydäänpä välillä Marxin haudallakin. Elokuvan sielu ovat kuitenkin ihmiset omine ominaislaatuisuuksineen ja yhteen sovittamattomine luonteenpiirteineen.
Hiljaa elämälle hymähtelevän filmin komediallinen kliimaksi on ilman muuta Cyrilin traumatisoituneen siskon Valerien pakkomielteinen sähläys äitinsä synttäreillä, vain tyydyttääkseen omaa huomionnälkäänsä.
 |
| Mike Leigh aamukeskustelussa Sodankylän elokuvajuhlilla kesäkuussa 2015 |
Jos Aki Kaurismäki näkee työväenluokan idealistisessa valossa elokuvissaan, kuvaa Mike Leigh heitä arkipäiväisesti mutta vähintään yhtä suurella rakkaudella.
4 / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti