lauantai 1. maaliskuuta 2014

Radio Days (1987)


Radio Days (nimeä ei suomennettu), häpeilemättömän nostalginen kuvaus Woody Allenin lapsuuden päivistä työläisperheessä Rockawayssa, New Yorkissa 1940-luvun vaihteessa nähdään radion kulta-ajan kautta. Aikakauden radiossa soinut musiikki, radiopersoonat ja värikkäät kuunnelmat piirtävät katsojan verkkokalvoille mosaiikin sotaan lähtevästä, viihdettä osana elämäntapaansa kuluttavasta kansakunnasta.

Elokuva on Woody Allenia lyyrisimmästä päästä. Mies tunnetaan swing-aikakauden musiikin fanaattisena ystävänä ja elokuva heijastaa ennen kaikkea tekijän intohimoja ja tuntemusta aiheesta. Koska coleporterit ja bennygoodmanit iskevät myös meikäläiseen kuin häkä, kyseessä on katsomisen kerrasta kertaan kestävä pikkuleffa. Hahmokavalkadia laadittaessa on käytetty epäilemättä myös taiteilijan vapauksia muistitiedon ohella. Perheen vanhapiika, miestä sinnikkäästi etsivä Bea (Dianne Wiest) ja radioon yrittävä yksinkertaisen oloinen ja miehiä hameensa alle päästävä Sally (Mia Farrow) ovat mieleen jääviä naishahmoja, miesten taas keskittyessä perheen ja ammatillisen kunnian ylläpitämiseen naapuririitojen ohella.

Radio Days ottaa vapauksia: se sukeltelee ajan radiomaailman syövereihin, kertoen tarinoita ja anekdootteja koheesion kustannuksella. Allenin monista muista filmeistä poiketen tällä kertaa ei puida akateemisen ylemmän keskiluokan ihmissuhdeongelmia 1960-luvun jälkeisessä Amerikassa vaan keskitytään esikaupunkialueen arkiasumiseen sodan kaudella, tiukalla aiherajauksella, filmin välillä sukeltaessa isojen radiotalojen syövereihin.

Elokuva ei varmasti ole jokaiselle mieleen, mutta allekirjoittaneelle Yhdysvaltain 1940-luvun populaarikulttuurista kiinnostuneelle kyseessä on kaupan alan termiä käyttäen kestokulutustuote. Kyseessä ei ole dokumentti vaan draamaelokuva, joka pikemminkin luo aikakauden tarinaa uudelleen vahvan nostalgian kautta.
”I never forgot that New Year's Eve when Aunt Bea awakened me to watch 1944 come in. I've never forgotten any of those people or any of the voices we would hear on the radio. Though the truth is, with the passing of each New Year's Eve, those voices do seem to grow dimmer and dimmer.”
Nähty edellisen kerran 24.12.2012.

 4 / 5

IMDb

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti