torstai 6. maaliskuuta 2014

Naisen parhaat vuodet (1974)


Mieleen jäävä hetki: Gena Rowlands (Mabel) tanssimassa Joutsenlampea talonsa takapihalla lastensa kanssa, naapurin miehen hakiessa omiaan pois. Peter Falk, kaivoksella työskentelevä aviomies Nick, saapuu paikalle. Syntyy tappelu, jonka välillisenä seurauksena Mabel joutuu suljetulle, oltuaan mieleltään epävakaa aviovaimo jo jonkin aikaa. Työkavereiden, naapuruston, lääkärin ja anopin näkemys asioista näyttää osoittautuneen myös miehen mielestä oikeaksi: nainen on hoidon tarpeessa.
"Mabel is not crazy, she's unusual. She's not crazy, so don't say she's crazy." -Nick

Naisen parhaissa vuosissa ollaan menty kauas sohvaperunan mukavuusalueelta perheenäidin yltyvän mielisairauden alueelle. Kohtaukset ovat viivytettyjä. Kamera ei pakene ja palaa, kun kaikki on hyvin ja lääkkeet syöty, vaan se päivystää takan reunustalla siihen asti, kun tilanne on ohi. John Cassavetesilla (Rowlandsin aviomies) oli aluksi vaikeuksia saada elokuvaansa levitykseen sen valmistumisen jälkeen, eikä ihme. Kuka hitossa haluaa nähdä kaksi ja puoli tuntia sosiaalidraamaa, toiminnan lähtiessä ihmismielen ei-toivotuilta alueilta? Lopulta elokuva tuotti 12 miljoonaa dollaria maailman laajuisesti. Elokuvayleisön makuun on näin ollen pakko luottaa.

Gena Rowlandsin rooli Mabelina on yksi metodinäyttelemisen helmistä kautta aikain. Olisi kovin mielenkiintoista tietää, kuinka hän on päässyt naisen pään sisään ja sisäistänyt maanis-depressiivisen naisen mielenliikkeet ja oikukkaan käyttäytymisen. Falk ei paljon häviä, epävarmana perheen päänä, lasten isänä, joka yrittää pitää perheen koossa isompien voimien edessä. Muut näyttelijät ovat sivusta katsojia, mutta sitäkin merkityksellisempiä hahmoja. Kuinka paljon voi sukulaiselta ja tutulta ihmiseltä sietää ja koska on aika puuttua?

Cassavetesin filmi on sukellus 1970-luvun työväenluokan perheen tragediaan sairauden kautta. Elokuva ei ole helppo eikä mukava, mutta ehdottomuudessaan sitäkin ravistelevampi.

4 / 5

IMDb

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti