tiistai 11. elokuuta 2015

Shokkikäytävä (1963)


Samuel Fuller oli ohjaajana hurjapää ja rajojen murtaja, oli sitten kyse aiheista kuten sota, seksuaalisuus, sukupuolten väliset rajalinjat tai vaikkapa ihmisen laitostaminen. Viimeiseen aiheeseen tarraa hänen itse kirjoittamansa vuoden 1963 elokuva Shokkikäytävä, joka Fullerin oman kertoman mukaan kuvattiin 10 päivässä (!) valmiiksi.

Johnny Barrett (Peter Breck) on kunnianhimoinen journalisti jolla on haaveena voittaa ammattikunnan ylimmistä ylin, Pulitzer-palkinto. Kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus – lavastetun tilanteen kautta - soluttautua mielisairaalaan etsimään potilas Sloanen puukottanutta tappajaa, hän ei aikaile, stripparityttöystävä Cathyn (Constance Towers, mm. Alaston suudelma, 1964) estelyistä huolimatta.

Johnny haluaa saada selväjärkiset lausunnot kolmelta tapausta todistaneelta vangilta. Mutta hinta jonka hän joutuu jutustaan maksamaan osoittautuu lopulta arvaamattoman kovaksi.
"Who killed Sloan in the kitchen?"
Elokuva on tehty pienellä budjetilla ja b-elokuvan standardeilla, ohjausta, käsikirjoitusta ja kuvausta lukuun ottamatta. Fuller menee suoraan kipupisteeseen eksploitaatiossaan: hän näkee ilmeisen vahvasti – elokuvan esimerkkitapausten kautta - että postmodernin ajan amerikkalainen yhteiskunta ajaa ihmiset seinää vasten.

Seinien sisällä on vallanpitäjiä ja vainottuja. Mukana on ajan rotutaisteluaspekti. Mieleenpainuvimpana tapauksena jää mieleen musta mies jakautuneen persoonallisuutensa kautta: hän saarnaa väliin mustien hirttämisestä KKK-tyyliin ja vaihtaa hetken päästä jälleen pinteessä olevan värillisen asemaan.

Kuvatessaan yhteiskuntaa mikrotasolla seinien sisällä klaustrofobinen Shokkikäytävä on omaleimainen kulttielokuva joka on syytä nähdä ainakin yhden kerran.

3½ / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti