Innovatiivisen elokuvantekijän Rouben Mamoulianin (Tri Jekyll & Mr. Hyde, 1931) elokuvaa ”Rakasta minua tänä yönä” on helppo pitää yhtenä aikakauden äänielokuvan uudisraivaajista ja jonkintyyppisenä musikaalin varhaisasteena, kytkihän se musiikin kiinteästi hahmoihin ja tarinankulkuun.
Idylliseen Pariisiin sijoittuva alkukohtaukset esittelevät meille heräävän kaupungin arjen äänineen. Katua lakaisevan harjan, mattopiiskan, auton torven, pyykkilaudan, sahan ja suutarin työskentelyn äänet synkronisoituvat musiikiksi jonka tahtiin myös päähahmomme räätäli Maurice Courtelin (Maurice Chevalier) heräilee asunnossaan.
Tarina muistuttaa hieman Prinsessa Ruususta. Maurice lähtee tavoittamaan velallistaan varakreivi Gilbert de Varèzea (Charles Ruggles), päätyen tätä kautta ranskalaisten aatelisten linnaan. Siellä hän ihastuu ”prinsessa” Jeannetteen (Jeannette MacDonald), jonka hän kohtaa (ja pelästyttää) jo aiemmin maantiellä. Rakkauden esteeksi tulee kuitenkin se tosiasia että prinsessa voi naida vain ylhäiseen sukuun kuuluvan miehen.
”Harder the horse, the harder I get”
Chevalierin vahva ranskalaisaksentti yhdistettynä vihjailevaan, suorasukaiseen ulosantiin on viihdyttävää kuunneltavaa. Näyttelijän charmi on aseistariisuvaa - varsinkin pönöttävän, eläkeläisbridgeä pelaavan aateliston keskellä.
Mies kesyttää hevoset ja naiset. Seksuaalisten vihjausten osalta eletään aikaa ennen Hayesin koodia: jo yhdellä kadunpätkällä kotoaan lähdettyään Maurice tekee aloitteen treffeistä puolenkymmenelle naiselle. Tämä tapahtuu siis ennen kuin Maurice tapaa Jeannetten, elämänsä rakkauden. Rakkauselämään suhtaudutaan muutenkin välittömästi ja aidosti: tohtori ilmoittaa vuoteessaan riutuvalle Jeannettelle, tämä tarvitsee oman ikäisensä puolison herättämään tämän jo kuolleen 70-vuotiaan paronin leskeydestä.
Musiikista elää koko kaupunki ja yhteisö. Kappaleet kuten ”Isn’t it Romantic”, Mimi”, ”Nothing but a tailor” tarttuvat Veikko Huovisen Lentsun lailla ihmisestä ihmiseen. Kappaleiden sanoitukset ovat sivumennen sanoen loistavia, biisien istuessa jouhevasti tarinankulkuun.
Hollywoodin ennakkosensuurin tulon (1934) myötä elokuva saksittiin 96 minuuttiin ja kadonneet minuutit ovat yhä häviksissä. Emme siis ehkä koskaan voi tietää, millainen aikalaiskatsojien näkemä Mamoulianin alkuperäinen versio elokuvasta oli. Jälleen kerran tulee mieleen elokuva Cinema Paradiso, jossa paikkakunnan hengellinen paimen leikkasi loistavimmat ja koskettavimmat rakkauskohtaukset pois elokuvateatterissa näytetyistä filmeistä.
Rakasta minua tänä yönä on höpsö, ripeätahtinen, svengaava – ja dialogiltaan yhtä terävä kuin Mauricen räätälin sakset. Vanha perustarina säätyvastakohdista ja kielletystä rakkaudesta kerrotaan elokuvassa charmikkaasti ja hauskasti.
4½ / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti