Hilmanpäivät (1954)

Yksi elokuvafaniuteni suurimmista hetkistä oli kun pääsin kättelemään ohjaaja Matti Kassilaa taannoin hänen uralleen omistetun näyttelyn yhteydessä Vantaan kaupunginmuseolla. Oli uskomatonta tavata yksi viimeisistä studioaikakauden legendoista ilmielävänä ja jutella hetki hänen kanssaan herran tuotannosta.

Hilmanpäivät oli järjestyksessä yhdestoista Agapetuksen romaaneihin pohjautunut elokuva ja varmasti niistä taitavimmin tehtyjä. Lajityyppinä se on ilman muuta ohjaajansa komediallisesti ansiokkainta tuotantoa. Filmi sijoittuu, kuten alkuperäisteoskin, pieneen 1930-luvun kirkonkylään ja käytännössä yhden vuorokauden sisälle. Sopiva vanha taajama kuvauksiin löytyi Nurmijärveltä.

Hilman, osuuskaupanhoitajan vaimon, nimipäiväjuhlia vietetään ja pääosan hänen ohellaan saavat vasta saapunut nuori tuomari Heikki (Matti Ranin) sekä osuuskaupanhoitaja Kalervo (Edvin Laine), joka esittelee johtamansa vapaapalokunnan toimintaa. Heikki herättää paikkakunnan vanhoissa piioissa heti huomiota ja lähteekin saattamaan illan päätteeksi postineitiä (Aino Mantsas) ja apteekkineitiä (Vieno Kekkonen), postineidin päätyessä tämän talolle ja jäädessä sinne lopulta ”vangiksi” vanhan taloudenhoitajan kanssa, Heikin rientäessä auttamaan vapaapalokuntalaisia erään talon tulipalon sammuttamisessa.

Yhdessä osuuskaupanhoitajan kanssa he päätyvät aluksi väärään taloon, Vekkulaan, jossa he kuuroa vaaria kuulustellessaan päätyvät lopulta eteenpäin. Illan kuluessa Heikki ja apteekkineiti löytävät toisensa, mutta niin tekevät myös postineiti ja vanha tuomari (Tauno Palo). Itse tulipalon sammutus taas ei ota luonnistuakseen, ei ollenkaan, vaikka Kalervo olikin käynyt ”kallilla kursseilla”. 

Loistavimmat roolisuoritukset öisessä, kevyessä sekoilukomediassa tekevät Laine tuskastuneena ja turhaantuneena palopäällikkönä (”Missä on ruutta?”) sekä Tarmo Manni kyläläisiä palopaikalla hoputtavana piällysmiehenä. Erityisen suuren roolin elokuvassa saa lopulta postineidin kenkä, joka on draaman keskipiste ja eräällä tavalla rakkaudenkin työkalu.

Elokuvan ansioista huolimatta en mahda mitään sille, että dynaamisen vapaapalokuntatoiminnan keskellä tuomarin ja postineidin välinen romanssi tuntuu hieman liian hidastempoiselta väijymisineen ja söpöilyineen.

Draamallisen piirteen elokuvaan tuo mukaan kertoja, joka aika ajoin pysäyttää tarinan ja tarkastelee tapahtumia kokonaisuutena, lintuperspektiivistä.

Nähty viimeksi 20. heinäkuuta 2007.

3½ / 5

IMDb