keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Pikajuna pohjoiseen (1947)

Olen jo ehkä tässä blogissa tuonutkin esiin, että kuljen päivittäin töihin Riihimäen ja Tikkurilan väliä. Raideliikenne on siis arkipäiväistynyt elämässäni, mukaan lukien VR:n nykyiset mukavat vihreät matkustajavaunut.

Toista junamatkustaminen on Roland af Hällströmin elokuvassa, jossa toisilleen tuntemattomien ihmisten kohtalot yhtyvät makuuvaunussa matkalla kohti arktisia alueita. Junassa matkustavat mm. nuoripari (tyttönä hempeä vuoden 1946 Miss Suomi Anja Kola), salaperäinen nuorukainen Reino (Leif Wager) sekä tämän tuleva mielitietty, sairaanhoitajaksi esittäytyvä Ilona. Rouva Maire Kyrö (Ansa Ikonen) matkustaa aviomiehensä luo seurassaan rakastajansa, insinööri Mauno Ismola. 

Mukana on myös kourallinen hämäräveikkoja, kuinkas muuten, ja tarinan nimelliseen keskiöön tuleekin eräs kähvellystapaus. Veturissa on käynnissä oma draamansa lämmittäjän ja veturinkuljettajan (Kalle Viherpuu) välillä.

Välillä tarina leikkaa määränpäähän, fiktiiviseen asemaan, jossa rouva Kyrön mies (asemapäällikkönä Eino Kaipainen) odottaa junaa tulevaksi.

Verrattain nuorena kuollut Roland af Hällströmin osoittaa jälleen hyviä henkilöohjauksen kykyjä elokuvassaan, toki liikutaan välillä hyvän melodraaman ja paatoksen harmaalla vyöhykkeellä, Ansa Ikosen rypiessä tunnontuskissaan romantiikan kourissa. Elokuvaan lienee saatu vaikutteita amerikkalaisista film noir –filmeistä, sen verran kohtalokasta ja tummasävyistä tarinan eteenpäin vienti on. Lentävästä kalakukosta ei voida puhua edes samana päivänä!

Loppuratkaisusta voi olla montaa mieltä. Joka tapauksessa se tarjoaa eutanasian kaltaisen kertaratkaisun osanottajien lukemattomiin suruihin.

3½ / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti