lauantai 12. syyskuuta 2015

Taas tyttö kadoksissa! (1957)

Isojokelaisen rippikoulutytön Kyllikki Saaren katoaminen ja löytyminen surmattuna vuonna 1953 oli lähtökohta Ville Salmisen paikoittain varsin onnistuneellekin kotimaiselle rikostrillerille (ja osin musikaalillekin!) Fennada-Filmin suunnitelmat tehdä aiheeseen löyhästi pohjautuva elokuva herättivät ajalla tietystikin keskustelua.

Yhtymäkohdat huomaa jo siitä, että elokuva tapahtuu "Sivujoen" pitäjässä ja kadoksissa olevalle tytölle on annettu nimeksi Annikki Niemi (Toni Renne). Katoamishuhun pohjalta paikkakunnalle pyyhältää kunnianhimoinen ja liukasliikkeinen reportteri Takola (Leo Jokela). Nimismies, Olavi (Heikki Savolainen) yrittää pitää hänet aisoissa ja katoamisen selvittelyn hallussaan. Käy ilmi, että Annikki on ollut naissankarina tunnetun kauppias Mattilan (Santeri Karilo) palveluksessa. Merkittävän vihjeen, kadonneen tytön polkupyörän, toimittaa poliisille paikkakunnan seksipommi, autokorjaamon aputyttö Mary Mononen (Leni Katajakoski).

Rikoksen selvittely tapahtuu varsin suoraviivaisesti ja sanoisinko että filmi on mukaansa tempaava, varsinkin suhteutettuna kotimaisiin harvoihin lajitovereihinsa. Todennäköisin syyllinen, Mattila, löydetään nimismiehen ja reportterin toimesta melko nopeasti – no, pikkupaikkakunnalla huhut kulkevat. Santeri Karilo tekee elokuvan mieleen painuvimman roolin naisia naurattavana korjaamon pomona, vanhojen piikojen kutsujen kunniavieraana ja yleisesti ottaen veemäisenä kyrmynä. 

Elokuvan loppu on aikamoinen antikliimaksi kun sen suhteuttaa alkuperäisen Saaren rikoksen saamaan statukseen.

3 / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti