Hannu Leminen on yksi eniten arvostamistani studioaikakauden suomalaisohjaajista. Suomi-Filmin elokuva on uudelleenfilmatisointi Mika Waltarin kirjoittamasta novellista.Metsäkulman emäntä Kaarina Jönsson (Rauni Ikäheimo) on pulassa, onhan hänen miehensä Alfred (Kaarlo Halttunen) viinaanmenevä vaimonhakkaaja ja työnkiertäjä. Kun vanha isäntä Hermanni (Aku Korhonen) ei pysty talosta huolehtimaan haetaan lehti-ilmoituksella taloon renkiä. Pian paikalle ilmestyykin Aaltoseksi itsensä esittelevä mies (Esko Vettenranta) jonka Kaarina palkkaa, miehensä rivakoista estelyistä huolimatta.
”Vieläkö se rengin paikka on avoinna?”
Kaarinan ja Aaltosen välillä syttyy rakkaus, talon töiden ohessa. Tätä ei estä edes miehen myöntämä taustansa: hänellä on vaimo ja lapsi toisaalla. Alfredin juopottelu ja mustasukkaisuus ajavat tämän lopulta radikaaleihin aikeisiin työmaalta varastamansa kiväärin kanssa.
Leminen taitoi ilmailuvälineensä elokuvan: tragedia on hyvin rakennettu, sijoittuen ”kansalliseen maisemaan” maaseudulle. Avautuva maailma on Kaarinalle ahdistava mutta silti avara, pilvet tuntuvat olevan korkealla Aaltosen saavuttua. Kaarlo Halttunen tekee mainion työn saamattomana, pahojaan suunnittelevana juoppona. Muuten mainion filmatisoinnin pilaa kuitenkin mielestäni liian paatoksellinen loppu.
Triviatietona mainittakoon että elokuva oli jo sairaan Aku Korhosen viimeinen elokuvatyö. Elokuvalegenda kuoli vuonna 1960.
3½ / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti