Elokuva kertoo pähkinänkuoressa kahdesta elämässään eteenpäin pyrkivästä nuoresta. Lou-Jean (Goldie Hawn) päättää väen väkisin vapauttaa tuomiota kärsivän miehensä Clovisin (William Atherton) teksasilaisesta rangaistuslaitoksesta, juuri tuomion loppumisen edellä. Alkaa vaiherikas tie kohti kaukana samassa osavaltiossa siintävää Sugarland-nimistä paikkakuntaa jossa heidän poikavauvansa on vaarassa joutua pysyvästi sijaishuostaan viranomaisten takia.
Pian pariskunta huomaa kaapanneensa maantiepoliisi Maxwell Sliden (pian Tukholma-syndroomaan sairastuva Michael Sacks) mukaan vaaralliselle matkalle. Porukan perään lyöttäytyy poliisikapteeni Harlan Tanner (Ben Johnson).
Spielbergin 1970-luvun tienvarsi-Amerikka on kuten kuuluukin, pitkä, avara ja täynnä rikkinäisiä bensa-asemia ja tavalla tai toisella vajaita ihmisiä. Lou-Jeanin ja Clovisin tie on kahden pienen ihmisen (käytännössä lapsen) rimpuilusta järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja viranomaisia vastaan.
Kaikki kiteytyy kohtaukseen, jossa pariskunta katsoo asuntovaunun ikkunasta Looney Tunesia samaan aikaan kuin sata poliisia piirittää parkkista.
Spielberg luo elokuvassaan loistavan, hervottoman ja koomisen asetelman tuodessaan ylimitoitetun voiman näitä nuoria antisankareita vastaan. Ei aikaakaan kun heidän peräpuskurissaan on pari tusinaa poliisiautoa. Pankkivankitilanne antaa pariskunnalle oman etunsa: autoa työnnetään ylämäessä bensan loputtua ja Goldie Hawnille tuodaan huussi pissimistä varten. Myös media kiinnostuu tilanteesta, niin kuin myös ohikulkukaupunkien asukkaat.
Alle kolmekymppisen elokuvaohjaajan työksi Kovat ratsastajat on poikkeuksellisen tarkkasilmäinen mutta myös viihdyttävä kommentti nuoruuden paatumattomuudesta mutta myös ajan median tilasta. Jälkimmäisessä tapauksessa se vertautuu jopa Billy Wilderin tai Frank Capran eräisiin töihin.
Elokuvana: 3½ / 5
Roadmoviena: 4 / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti