Rudolf Valentinon, John Gilbertin ja muiden valkokankaan kullanhohtoisten sankarien vastineena Hollywood tarjoili katsojille Lon Chaneyn, miehen, jonka valkokangasolemus kiteytyi rujoissa ja marginaalisissa hahmoissa, oli sitten kysymys oopperan kummituksista tai muista inhimillisen maailman hyljeksimistä otuksista.
Ohjaaja Tod Browningin Kädetön Alfonso pohjautuu löyhästi hänen omiin sirkusvuosiinsa ja työntekijään joka piiloutui poliisia valeasun taakse. Chaney esittää rikollista Alfonsoa, joka on apurinsa kanssa poliisia paossa sirkuksessa. Hän on tekeytynyt kädettömäksi, veitsiä jalallaan heittäväksi akrobaatiksi. Huomionarvoista tässä vaiheessa on, että kädet ovat piilossa korsetin alla, eivät oikeasti poissa.
Hän rakastuu Nanoniin, sirkuksen omistajan tyttäreen, työkumppaniinsa nimenomaisissa sirkuskohtauksissa. Tyttö on omien sanojensa mukaan saanut tarpeekseen häntä käsillään kourivista miehistä ja tässä Alfonso näkee mahdollisuuden. Kun hän lopulta päättää luopua käsistään tytön tähden, on jo liian myöhäistä: Nanon on päättänyt mennä naimisiin sirkuksen voimamiehen kanssa.
Browningin ytimekäs filmi on yksi mykkä-Hollywoodin eriskummallisimmista elokuvista. Tarina on yksinkertainen mutta kiteyttää ihmiselon peruspiirteitä: haavoittuvuuden, rakkauden, uhrauksen, katumuksen ja vihan. Nämä kaikki tunteet tiivistyvät Lon Chaneyn hahmoon ja ikimuistoiseen roolisuoritukseen. Osan Chaneyn kohtauksista tekee oikeasti Peter Dismuki, kädettömänä syntynyt näyttelijä.
Alfonso on lopulta sukupuoleton hahmo, Nanonin turvasatama keskellä maskuliinisia ja hänessä riippuvia miehiä. Chaneyn tuska naimisiin menevää pariskuntaa katsellessaan on sydäntä riipivää mutta senkin voittaa kylmäävä loppukohtaus hevosten kanssa. Elokuvan loppu on hieman töksähtävä mutta sopinee lopulta traagisen tarinan loogiseksi finaaliksi.
Elokuva esiintyy Steven Jay Schneiderin legendaarisella 1001 elokuvan listalla.
4½ / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti