No, 1950-luvun elokuvayleisölle Anneli Sauli oli ennen muuta Hilja, maitotyttö. Elokuvan alussa kesäyön hämärässä vaeltava nuori neito kuuluu elimellisesti kauniiseen ympäröivään luontoon, mutta rauha rikkoutuu kun himokas talon isäntärenki Kalevi (Tauno Palo) sattuu paikalle ja ajaa Hiljan pakoon aittaan.
Tapahtumat jatkuvat takaumina, aitassaan olevan tytön tuijottaessa kädessään olevaa piirrosta ja muistellessa rakkauttaan, kesävieras Yrjöä (Saulo Haarla) jonka kanssa hän koki puhtaan ja viattoman rakkauden. Kalevi sitä vastoin näkee aistillisen tytön vain lihallisesti ja raiskaa tämän, Hiljan yrittäessä pestä tahrautunutta kunniaansa tämän jälkeen järvessä.
T.J. Särkän ohjaama Hija, maitotyttö on vahvaa Linnankoskea sovitettuna valkokankaalle. Alun kertojanääni jää visuaalisen maalaisyön, luonnon ja ihmisvartaloiden esiinmarssin jalkoihin. Elokuvassa on paikoin hyvin vähän dialogia ja tältä osin – ja kuviensa kaikenkertovuuteen – se on verrattavissa mykkäkauden maalaiselämänmuodosta kertoviin klassikoihin (Auringonnousu, 1927).
Elokuva sai melko kehnot aikalaisarvostelut: vapauden ottaminen alkuperäisteoksesta sekä Anneli Saulin avujen esittely olivat päällimmäisiä kritiikin aiheita.
Allekirjoittaneeseen blogistiin elokuva jätti kuitenkin vahvan jäljen. Ylidramaattisuudessaankin se on taitava klisee, jonkinlainen aivan liian latautunut kiteymä kaikesta siitä eroottisuudesta ja alkukantaisuudesta jota elokuvien suomalaiseen maalaismaisemaan sisältyy. Ei maalaispoika ja elokuvan ystävä voi olla tähän rakastumatta!
4 / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti