En muista tältä istumalta katsoneeni muita näyttelijättären filmejä kuin samana vuonna tehdyn Siivet –elokuvan. Joka tapauksessa Bow oli Se mykkäkauden tyttö – aikansa valkokankaiden seksisymboli.
Elokuvan alussa – ja toistuvasti myöhemmin - määritellään käsitteen ”it” merkitys, tarinan kirjoittajan Elinor Glynin mukaan. Kyseessä on vastustamaton henkilön herättämä vetovoima toisia toisissa ihmisissä – oli se sitten älyllistä tai seksuaalista laatua. Tavaratalomyyjä Betty Loulla (Clara Bow) sitä ”jotain” tosiaankin on, ja sen huomaa ennen pitkää myös tavaratalon johtaja Cyrus Waltham (Antonio Moreno), jolla kuitenkin on entinenkin mielitietty.
Bettyn hahmo edustaa vuosisadan alussa amerikkalaisiin kaupunkeihin hakeutuneita tyttöjä, jotka hanttihommia tehdessään hakeutuivat yhä enemmän nimenomaan kuluttajiksi ja vapaamielisen elämän piiriin. Aikakauden normien mukaan heidänkin toki oli lopulta hankkiuduttava naimisiin, toivottavasti hyväosaisen miehen auttamana. Elokuvassa tulee esille myös aviottoman lapsen aiheuttama häpeä naimattomalle naiselle, seikka joka sai varteenotettavat kosijat karkoittumaan varmuudella.
Bow ei tunnu habituksensa (eläväisyytensä) puolesta istuvan jäykähköön ja juoneltaan melko tavanomaiseen 1920-luvun melodraamaan. Hän – kuten oli kuulemma siviilissäkin - on räiskyvä ja impulsiivinen hupakko. Painostettuaan kosijansa maksamaan illallisensa Ritzissä ja leikattuaan saksilla pukunsa paremmin illalliselle istuvaksi hän istuu ravintolasaliin kuin sampanja hautajaistilaisuuteen. Loppukohtaus laivalla – Bow’n härnätessä tätä takaa-ajavaa kosijaa – on niin ikään riemastuttava.
Ilman Bow’ta elokuva olisi jäänyt varmasti elokuvahistorian hämärään melko tavanomaisena kertomuksena nuoren naisen haaveista päästä rikkaisiin naimisiin. Nyt se lienee pakollista yleissivistystä mykkäkauden tähtikulttuuria opiskelevalle.
3½ / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti