torstai 26. helmikuuta 2015

Ilmojen ässät (1976)


Ensimmäisen maailmansodan dog fight –taistot, hävittäjälentäjäkultti ja toisaalta epäromanttinen rintamatodellisuus ovat poikineet elokuvahistorian valkokankaille filmin jos toisenkin. Jack Goldin Ilmojen ässät on tehty ilmeisen pienellä budjetilla mutta edustaa selvästi realismihakuista ja jopa inhimillistä lähestymistapaa aiheeseen.

Suoraan ohjaajakoulusta minimaalisella lentotuntimäärällä saapuva pilotti Croft (Peter Firth) saapuu RAF:n laivueeseen länsirintamalle keskelle kaiken nähnyttä lentäjäyhteisöä. Tai siis kaiken ovat nähneet ne, jotka ovat selvinneet, noviisiohjaajien elinajanodote sodan lihamyllyssä kun ei ole järin pitkä.

Kaiken nähnyt ja sotaan kyllästynyt kovan hermopaineen alainen laivueenkomentaja Gresham (Malcolm McDowell) on Croftin perheen lähipiiriä ja ottaa tämän – toisaalta vastentahtoisesti – silmäteräkseen. Kuten arvata saattaa, sodan todellisuus on kuitenkin määrännyt omat haasteensa tälle päätökselle. Trappin perheen pää Christopher Plummer näyttelee karismaattista pilotti Sinclairia.

Aimo silmäys luodaan lentäjien vapaa-ajanviettoon ja ranskalaiset ilotalotkin tulevat tutuiksi. Raadollisessa ja paljaassa otteessaan elokuva eroaakin tässä vaiheessa klassisen studiokauden rintamakuvauksista. Sota-ajan suhde viattomuuteen on tässäkin läsnä. Poikuutensa sotaan asti säilyttänyt Croft menettää viattomuutensa paikalliselle neitokaiselle.

Elokuvan vahvuus draaman ohella ovat ilman muuta ilmataistelukohtaukset. Englannin maaseudun yllä kuvatut ilmojen baletit on tehty aidoilla koneilla (perkeleen 2000-luvun cgi!) ja nähdäkseni tässä on tavoitettu melko aito ote ajan ilmataistelustrategiaan. Elokuvassa nähdään myös tähystäjäpallon alas ampuminen.

Suomalaisnäkökulmasta katsoen elokuva on poikkeuksellisen kiinnostava kuvauksissa käytetyn VL Viima II ex VI-3:n takia. Vuonna 1939 Tampereen Härmälässä valmistunut koulukone päätyi Suomen ilmavoimien käytön jälkeen 1970-luvun vaihteessa Iso-Britanniaan ja kulki kuvausten aikaan tunnuksella G-BAAY. Elokuvassa kone nähdään draamankin kannalta merkittävässä osassa Saksan punaisiin maailmansodan tunnuksiin maalattuna hävittäjäkoneena.

Tällä hetkellä (2015) koneyksilö on maailman ainoa lentävä Viima, lukuun ottamatta Suomessa lentävää kuvulla varustettua konetta. Kone on myynnissä Saksassa ”huokeaan” 125 000 euron hintaan. Koneen käyttö kuvauksissa oli hyvinkin ymmärrettävää, koska luotettava teräsputkirakenteinen 1930-luvun konetyyppi Viima soveltui luultavasti varsin hyvin vaativimpienkin taitolentokuvioiden toteuttamiseen filmauksessa. Historiallinen (ajallinen) epätarkkuus on tietenkin toinen juttu.

Ilmojen ässät on elokuvan Kunnian kotkat (1966) ohella varteenotettavampia uudempia elokuvia ensimmäisen maailmansodan hävittäjälentäjistä ja koneista. Filmi kertoo hävittälentäjäkierron tarinan mitä pysäyttävimmällä tavalla: vihreät lentäjät ovat kulutustavaraa sodan todellisuudessa. Hävittäjälentäjägloriasta huolimatta (tai siitä johtuen) nämä kaverit eivät laskuvarjoja käyttäneet ja välillä tullaan kirjaimellisesti soihtuna alas.

Elokuvana: 3½ / 5
Ilmailuelokuvana: 4 / 5

IMDb

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti