Pandoran lipas (1929)

Georg Wilhelm Pabst oli Murnaun ja Langin ohella kolmas 1920-luvun suuri ohjaajanimi Weimarin Saksassa. Berliiniläisen yhteiskunnan synnin ja rappion kuvaajana Pabst kuuluu olleen kolmikosta maineikkain. Tämä on helppo uskoa Pandoran lipasta (Die Büchse der Pandora) katsoessa. Loppiaisen ratoksi katsoin elokuvan restauroidun kaksi- ja puolituntisen version.

"Sellaisia naisia ei pidä viedä alttarille. Se olisi itsemurha!" -Ludwig Schön

Elokuvan juoni on monivaiheinen tarina ihmisluonnon viekkaasta ja himon valtaamasta mielestä ja näiden piirteiden seurauksista. Lulu (Louise Brooks) on tanssija ja prostituoitu: viehkeä, eloisa, moraaliltaan häilyvä mutta silti varsin naiivi tyttöpahanen, joka tuntuu saavan lähipiirin miehet (ja myös osan naisista!) pois tolaltaan. Alussa hän asuu rakastajansa, varakkaan lehdenomistaja, tohtori Ludwig Schönin (Fritz Kortner) maksamassa asunnossa. Tohtorin päättäessä mennä naimisiin kunniallisemman naisen kanssa Lulu järjestää show’n, jonka seurauksena tohtori on pakoitettu kunniansa puolesta naimaan Lulun. Schön tietää jo tähän ryhtyessään olevansa ns. tiensä päässä.

Kohtalokkaiden käänteiden jälkeen Lulu ja tohtorin poika Alwa (Francis Lederer) lähtevät karkuun lain käsivartta (oikeuskin tuntuu tajuavan Lulun avut ja niistä koituvat seuraukset tuomitessaan hänet), päätyen peliluolien kautta Lontooseen, jossa kaupunki näyttää heille niin ikään pahimmat puolensa.

Kaksikymppinen kansasilainen Louise Brooks oli Pabstin uskomaton löytö elokuvaansa. Brooksilta näyttävät puuttuvan kaikki teatterinäyttelemistä täynnä olleet mykkäelokuvan maneerit ja hän näyttää unohtaneen kameran läsnäolon tyystin. Jälkipolvet eivät suotta pidä häntä yhtenä varhaisen elokuvan vetovoimaisimmista vampeista, mutta viettelevyyden lisäksi hän ilmentää yhtä lailla - oman kovan elämänkokemuksensakin kautta - epätoivoa ja pelkoa roolissaan. Lulun rooli jäi hänelle tunnetuimmaksi työkseen, elokuvauran katkettua lopulta varsin lyhyeen.

Elokuvaa voisi edellä olevan juonen perusteella pitää puuduttavana moraalisena tarinana paheiden kaikkinielevästä voimasta ihmiselämässä. Pabst kuitenkin kuvaa seksin ja rahan nälkää ja Lulun ympärillä pyörivän nälkäisen massan vellomista todella toimivasti ja ilman, että filmi vaipuisi saarnaavuuteen. Elokuva saa lopulta kohtalonomaisen lopun tuntemattoman tekijän astuessa Lulun tarinan ratkaisijaksi.

Kyseessä on elokuva, jota ei suorien viittausten takia suurin surminkaan olisi saatu aikaan kaksinaismoralistisissa elokuvamaissa. Voimakkaiden kuviensa ja hahmojensa sekä lohduttoman maailmankuvan takia elokuva jää elämään katsojan päähän pitkäksi aikaa.

4 / 5

IMDb