Tänä syksynä on koittanut selkeästi uusi vaihe blogistin elämässä. Uudet harrastukset ja intohimot ovat astuneet arkipävääni syksyn tullen ja elokuvien katselu on jäänyt vähemmälle. Kuitenkin aikaa löytyy yhä silloin tällöin sekä uusille että vanhoille klassikoille.Vittorio de Sican tuottama ja ohjaama ”yhteiskuntarealistinen fantasia” Milanon ihme pohjautuu Cesare Zavattinin käsikirjoitukseen. Se tuo monella tapaa mieleen myöhemmät Aki Kaurismäen yhtä lailla humaanit, yhteiskunnan alakerroksiin huomionsa laittavat myöhemmät kansankuvaukset (juonensa puolesta erityisesti Mies vailla menneisyyttä). Toisaalta pohjoismainen vähäpuheisuus ja apaattisuus ei ole kuitenkaan lähellä tämän filmin mielenmaisemaa.
Elokuvan päähenkilönä on Totò (Francesco Golisano), vanhan naisen kasvattama orpo, joka naisen kuoltua ajautuu milanolaiseen slummiin. Mies on hyväntahtoisen mutta maailmasta vieraantuneen kasvatuksen jäljiltä naivii ja suhtautuu kanssaihmisiin ilman varauksia, saaden toistuvasti nenälleen. Hänen ja muiden toimestaan hökkelikylään syntyy oma päivänpaisteinen yhdyskunta joka alkaa kunnostaa asumuksia ja opettaa ihmisille kertotaulua.
Köyhät ovat aineellisista puutteistaan huolimatta omanarvontuntoisia. De Sican slummi on karu mutta romanttisen kaunis, auringon paistaessa lumessa kahlaaville ”kodittomille”. Pian paikalle kuitenkin saapuu silinteripäisiä herroja autoissaan tinkimään alueen hinnasta. Toisten koti on näille rahan valtijoille vain sijoitus muiden joukossa. Lopullinen uhka sympaattisille asukkaille on öljyn löytyminen alueelta.
Kaiken epätoivon keskellä tapahtuu ihme: Totòn kuollut kasvattiäiti ilmestyy taivaasta ja antaa tälle taikavoimat taistella omistajan, Mobbin, kätyreiden tekosia ja häätöyrityksiä vastaan. Totòn toivomukset asukkaille osoittavat ettei hän ole kadottanut alkuperäistä viattomuuttaan ja auttamishalua toveriasukkaita kohtaan.
Milanon ihme ei ole kyynikon elokuva. Avoimin mielin siihen suhtautuvalle se on kuitenkin ihmisarvoa ylistävä, hellyttävä ja hauska kuvaus ihmisistä joilla ei ole juuri muuta menetettävää kuin toisensa – ja kunniansa. Sata hökkelikylän asukasta osallistumassa kana-arvontaan sekä vanhan herran toteuttama kanan syönti sai ainakin tälle katsojalle aikaan pari ylimääräistä nielaisua.
Elokuva kantaa itsessään eikä kaipaa vertauksia mutta rinnastattekoon se tässä yhteydessä Charles Chaplinin parhaisiin köyhälistökuvauksiin.
4½ / 5
IMDb
