Näytetään tekstit, joissa on tunniste salapoliisi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salapoliisi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Pikkusisko (1969)

Sain hiljattain luettua viimein Raymond Chandlerin klassikkodekkarin Syvä Uni. Philip Marlowe on kovaksi keitetty yksityisetsivä ja tullut tutuksi niin Humphrey Bogartin kuin myös Dick Powellin tulkitsemana useissa elokuvissa aina 1940-luvulta lähtien.

Elokuva Pikkusisko pohjautuu Chandlerin samannimiseen novelliin, jonka hän kirjoitti siirryttyään käsikirjoittajaksi Paramount Picturesille Hollywoodiin. Karismaattinen mutta ennemminkin hauskuuttajarooleissa kunnostautunut James Garner turkitsee Marlowe'ta joka tällä kertaa joutuu jälleen kerran tähtitieteellisen ison sotkun äärelle, ruumisröykkiöiden kasaantuessa tuntemattomien viikatemiesten toimesta.

Kansasilainen nuori tyttö Orfamay Quest (Sharon Farrell) pyytää yksityisetsivää etsimään kadonneen veljensä. Pian hänen tielleen ilmestyy kaksi ruumista, molemmilla jääpiikit selässä. Ennen pitkää johtolangat vievät hänet kiristystapauksen pariin kun tuntematon henkilö vaatii TV-tähti Mavis Waldilta (Gayle Hunnicutt) rahaa tämän kutemiskuvista rikollisjohtajan kanssa.
"If that were a .45, I wouldn't argue. But a .32, I can get in a couple of words." -Marlowe

Paul Bogartin elokuva on sellainen kuin Marlowe-mysteerin kuuluu ollakin: täynnä yllättäviä käänteitä, tiukkoja dialogeja, nyrkkien heilutteluita, aseita ja kohtalokkaita naisia. Elokuvan suomenkielisen nimen alkuperä tulee ilmi elokuvan kuluessa yllättävästä sisarusasetelmasta.

Garner ei lopulta osaa päättää, tekeekö hän komediaa vai kovapintaista etsivää. Chandlerin huumori varsinkin Bogartin tekeminä tulkintoina ilmenee paljon rutikuivempana sanailuna. Kuten elokuvan julisteestakin ilmenee, valkokankaalla tapahtuneen seksuaalisen vapautumisen myötä ovat flirtit naisilta suoraotteiselle etsivälle paljon suorempia kuin studioaikakauden filmatisoinneissa. Tämä seikka korostaa Marlowen itsevarmaa karismaa ohi varsinaisen jutun tutkinnan.

Elokuva on tunnettu myös yhdestä Bruce Leen ensimmäisistä amerikkalaisista valkokangasvisiiteistä. Taituri näyttelee palkkasoturi Winslow Wongia, joka pistää Marlowen toimiston kappaleiksi alta aikayksikön painostaessaan tätä jättämään Questin tutkinnan. Wongin rooli ei ole Brucelle lopulta suureksi kunniaksi, kokeehan hän varsin nolon lopun pudotessaan talon parvekkeelta

3 / 5

IMDb

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Maltan haukka (1941)


Aiemmin Pinkertonin etsivänä toiminut Dashiel Hammett loi jo 1920-luvun puolella yksityisetsivä Sam Spaden tutkimaan hämärien San Fransiscon katujen elämää. Hammettin tarinasta ohjaaja John Huston loi vuonna 1941 ensimmäistä kertaa elokuvahistoriassa todella kovapintaisen ”private dick” –tarinan, Maltan Haukan. Filmi pesi otteellaan ja maailmansa kyynisyydellään seiniä aiemmilla 1930-luvun porvarillisilla etsivätarinoilla.

Juoni on täynnä petosta, ruumiita ja – lopulta - myös rakkautta. Sam Spaden (Humphrey Bogart) ja yhtiökumppanin toimistoon saapuu salaperäinen nainen (Mary Astor), joka pyytää heitä varjostushommiin siskonsa turvallisuuden takia. Ennen pitkää, yhtiökumppanin raa’an murhan jälkeen, Spade pääsee arvokasta haukkapatsasta tavoittelevan rikollisliigan jäljille. Liigan johtajana toimii Kasper Gutman (Sydney Greenstreet), oikeana kätenään Joel Cairo (Peter Lorre).

"When a man's partner is killed, he's supposed to do something about it. It doesn't make any difference what you thought of him. He was your partner and you're supposed to do something about it. And it happens we're in the detective business. Well, when one of your organization gets killed, it's-it's bad business to let the killer get away with it, bad all around, bad for every detective everywhere."

Humphrey Bogartille kyseessä oli myöhemmällä uralla lopulta harvinaiseksi jäänyt yksityisetsivärooli. Myöhemmät valkokankaalla rikosten pyörteissä esiintyneet bogartit olivat kuitenkin lopulta kaikki jonkin sortin variaatioita Sam Spadesta, nokkelasti sanailevasta ja välillä sangen kylmäkiskoisesta dekkarista.

Mutta tässä vaiheessa Bogart ei ollut vielä vakiintunut elokuvien päähahmoksi. Hänen jo varsin hienostuneessa habituksessaan on siellä täällä, ilmeissä, yhä jäänteitä 1930-luvun gansterirääpäleajoista. Spadessa on munaa: hän aivan oikein lakaisee lattioita hänen jäljessään pyörivällä säälittävällä pikkurikollisella (Elisha Cook Jr).

Muista näyttelijäsuorituksista on pakko nostaa esiin ensimmäisessä varsinaisessa elokuvaroolissaan ollut elegantti mutta juonikas Sydney Greenstreet.

[SPOILERI]

Elokuvan viimeiset kymmenen minuuttia ovat riipivää melodraamaa, Bogartin kamppaillessa rakkauden ja kunnian välimaastossa, Mary Astorin anoessa tätä olemaan uhraamatta naista oikeuden eteen. Tässä viimeistään paljastuvat Bogartin loistavat kyvyt tehdä hahmostaan moniulotteinen, haavoittuva. Astor on yksi suloisimmista mutta samalla pettävimmistä femme fataleista. Lopulta lojaalius kuolleelle partnerille ja etsivän koodisto painavat enemmän kuin aito rakkaus.

Nähty viimeksi 22. maaliskuuta 2006.

4½ / 5

Edit: 24.11.2016

IMDb

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Isä Brownin salaisuus (1954)

Kino Klassikko esitteli tänä sunnuntaina dekkaritarinan, jonka laatuisia osataan oikeastaan tehdä vain saarivaltakunnassa. Conan Doylen ja Christien ohella yhtenä brittiklassikoista salapoliisikirjallisuudessa pidetään G. K. Chestertonia. Hänen hahmonsa isä Brown on humaani pappi jolla on hyvä ihmistuntemus. Hänen mielestään rikolliset ovat vain johdatusta kaipaavia "eksyneitä lampaita".

Robert Hamerin vuonna 1954 ohjaamassa filmatisoinnissa isä Brownia esittää Alec Guinness. Brown lähtee piispan luvalla kuljettamaan arvokasta ristiä Ranskaan, yrittäen puijata älykkääksi tietämäänsä mestarivaras Flambeau’ta (Peter Finch). Humoristisen ja lämminhenkisen tarinan mittaan miehet ottavatkin yhteen herrasmiesmäisellä tavalla, aivojen mitellessä aseiden sijasta, tien kulkiessa niin katakombeihin kuin kartanoihinkin.

Pienen mutta lämminhenkisen elokuvan tekee sympaattiseksi mustahko, mutta lopulta hahmoja rakastava huumori. Isä Brownin salaisuus on mukava pieni välipala dekkareiden ystäville, vaikkei pärjää Hamerin elokuvalle Kruunupäitä ja hyviä sydämiä (1949) tummuudessaan ja maukkaudessaan.