Rikas tyttö (1939)

Tänä vuonna katselulistalle näyttää päätyneen useampi Valentin Vaala, mikä ei ole ollenkaan hassumpi juttu. Rikas tyttö on ollut pitkään haun alla, ennen kuin se esiintyi TV1:n iltapäivässä marraskuussa.

Kersti Bergrothin romaaniin perustuva elokuva yrittää olla moderni salonkikomedia. Suomi-Filmin tavaramerkkinä olivatkin ajalla modernit, urbaanit nykyihmisen kuvaukset. Rikkaan laivanvarustajan tytär Anni Hall (Sirkka Sari) tapaa Helsingin yössä Annin roistolta pelastaneen duunari Vilhelm Vinterin (Olavi Reimas), josta tulee melko nopeasti epätodennäköinen ihastumisen kohde. Sen enempää juoneen menemättä elokuva yrittää piirtää viihdyttävää, terävää kuvaa aikakauden luokkajaosta ja omaisuuden merkityksestä ihmissuhteissa.

Vaala ohjaa jälleen naisnäkökulmaa eikä epäonnistumisesta voi tälläkään kertaa puhua. 2010-luvulta katsoen naiivin juonen sisältävä Rikas tyttö on kuitenkin moniin muihin vaaloihin nähden pitkäveteinen elokuva, siitä puuttuu ohjaajalle ominainen soljuvuus.

Valopilkku on Lea Joutsenon ensimmäinen komediarooli – myöhään kukkaan kypsynyt aiempi elokuvien taustapiru Joutseno todella nousee esille muusta näyttelijäkaartista. Kuriositeettina mainittakoon Olavi Virran ensimmäinen, olkoonkin lyhyt valkokangasesiintyminen.

Mielenkiintoisen elokuvasta tekee toki elokuvan päätösjuhlissa sattunut, 19-vuotiaan päätähti Sarin kuolemaan johtanut onnettomuus Aulangolla. Viimeisen rauhankesän kuvaaminen, Helsingin kaupunkikuva ja Sarin kohtalo luovat keskinkertaisenkin elokuvan ympärille myyttisyyden kehän. 

Sarin lyhyeksi jääneen näyttelijäuran suosikkirooli on edelleenkin viehkeän Ilonan osa Niskavuoren naisissa (1938).

2½ / 5

IMDb

Kohtalokas kotiinpaluu (1959)

Elokuvien katsominen on HBO:n kanavapaketin myötä jäänyt viime aikoina vähemmälle, eritoten vanhempien klassikoiden. Oli siis aika istua alas ja pitää väliin kahden brittiklassikon ilta.

J. Lee Thompson tunnettiin saarivaltakunnassa jännäreiden ja toiminnallisten elokuvien ohjaajana ja mies on tunnettu erityisesti Navaronen tykeistään. Kohtalokas kotiinpaluu sijoittuu walesilaiseen rannikkokaupunkiin, johon puolalainen merimies Korchinsky (Horst Buchholz, Seitsemän rohkeaa miestä) palaa katsomaan maannaistaan ja rakastettuaan Anyaa. Tämä on muuttanut osoitettaan miehen meriseikkailun aikana ja hankkinut rakastajan.

Tilanteen kärjistyessä äärimmilleen naisen asunnosta löytyy ase, ja käsikähmässä (holokaustiselviytyjäksi paljastuva) Anya saa surmansa. Verityön todistaa samassa rapussa asuva poikatyttö Gillie (Hayley Mills), joka ensin Korchinskya pakoon juostuaan mieltyy sympaattiseen, nuorehkoon merikarhuun. Virkavalta ei kuitenkaan anna miehelle armoa ja takaa-ajo jatkuu. Gilliekin joutuu valitsemaan lopulta puolensa.

Elokuva maistuu raikkaalle merituulelle ja samanlaista (uuden aallon) tuoreutta on ihmiskuvauksessakin. Kohtaus, jossa Gille seuraa kohtalokkaan surmatyön asunnon postiluukusta, on ikimuistoinen intensiivisyydessään: jälleen sivullinen joutuu kuin yhtäkkiä ja sattuman kautta todistajaksi.

Rikollisen ja keskenkasvuisen lapsen yllättävästä suhteesta tuli mieleen huomattavasti tuoreempi, yhtä lailla loistava Matthew McConaugheyn tähdittämä Mud (2012).

Gillietä näytellyt Hayley Mills on elokuvassa isänsä, poliisietsivää näyttelevän John Millsin vastinparina. Elokuva on helppo nostaa yhdeksi 1950-luvun merkittävimmistä brittielokuvan kasvutarinoista ja lapsikuvauksista.

4 / 5

IMDb

Zulu (1964)

Tässäpä vielä Kohtalokasta kotiinpaluutakin kuuluisampi brittielokuvan helmi. Kuinka ollakaan, tämä on jäänyt historian pääaineopiskelijalta vuosien varrella katsomatta, huolimatta sangen brittiorientoituneesta tuttavapiiristä.

Kuten tiedettyä, Cy Endfieldin alkuperäisillä tapahtumapaikoilla ohjaama Zulu keskittyy yhteen viktoriaanisen britti-imperiumin kipupisteistä. Jos Custerin häviö Little Big Hornissa pari vuotta aiemmin oli äärimmäisen nolo tapaus nuorelle liittovaltiolle, olivat sotaisille ja taidokkaille zuluille koetut tappiot yksi kuningatar Viktorian hallitseman suurvallan koetinkivi. Brittien ja zulujen 1870-luvulla syntynyt vastakkainasettelu syntyi kahden osapuolen sekä buurien välisestä maanjakoerimielisyyksistä eteläisessä Afrikassa. Elokuva pohjautuu vuonna 1879 Natalissa sodittuun Rorke's Driftin taisteluun – tosin brittien tappiomääriä on elokuvassa jonkin verran suurenneltu.

"At one hundred yards! Volley fire, present! Aim! Fire!"

Pääosissa ovat luutnantit, pioneeri Chard (Stanley Baker) sekä Bromhead (Michael Caine), jotka huomaavat tukikohtansa joutuneen 4000 zulusoturin piirittämäksi. Taktiset erimielisyydet kärjistävät tilannetta, ja kolmasosa miehistä on sairastuvalla. Katastrofi on valmis. Jack Hawkins villitsee epävarmuutta ja jumalanpelkoa viinaan menevänä pastorina.

Paikallisen zuluheimon mukaan saaminen sekä kuvausmaaston autenttisuus tuo muuten leimallisesti 1960-lukulaiseen sotaelokuvaan eloa. Sotimiseen kuuluvien rituaalien selvittämisessä on tehty taustatyötä ja sittemmin (todellisuudessa, alkuhämmennyksen jälkeen) brittitykistön jauhamiksi joutuneille zuluille on nostettava pakostakin hattua, olivathan nämä taistelemassa omalla maallaan vierasta valloittajaa vastaan. Tarinan mukaan ohjaaja Endfielin täytyi tutustuttaa zulut elokuvan formaattiin pitämällä näille ennen kuvauksia ulkoilmaesitys Gene Autryn filmistä.

No, elokuva kuuluu Iso-Britannian elokuvakaanoniin riippumatta siitä, kuinka monta tähteä filmille lätkäisen. Sanoisin, että keskivertoa viihdyttävämpi eeposfilmi ja tuotantoarvoiltaan kelpo sotapätkä muutenkin. Englantilaiset ja walesilaiset ovat pohjimmiltaan – verilöylystä huolimatta – herrasmiehiä Afrikassakin. Mikä oli todellisuus?

Cainen esittämä, muiden tavoin punaiseen univormuun pukeutunut Bromhead taistojen kärkeen nousevana antisankarina jää pakostakin mieleen.

3½ / 5

IMDb