Skotlanti elokuvissa

2.-6.1. siintävän Edinburghin matkan kunniaksi listaan kymmenen mieleeni parhaiten jäänyttä Skotlanti-leffaa. Osassa maa ja sen luonne on pääosassa, osassa Skotlanti jää ainoastaan taustalla häämöttäväksi tapahtumapaikaksi.

1. Braveheart - taipumaton (1995)
- Jenkkityyliin tehty ja Irlannissa kuvattu - siitä huolimatta vaikuttava, mukaansatempaava ja kuumoittava elokuva myyttisestä skottien sankarista. Horner on musiikissa hemmetin lähellä kelttimusiikin sielua.

2. Suurinta elämässä - Breaking the Waves (1996)
- Ahdistava ihmissuhdekertomus sijoittuu Skotlannin periferiaan ja on aikamoinen sosiaalinen tutkielma alueen asukkaista

3. Trainspotting (1996)
- Carlylen ja McGregorin tähdittämä sisukset ylösalaisin kääntävä elokuva Edinburghin huumeskenestä. Vissiin ei tarvitse perustella tämän enempää?

4. Uhrijuhla (1973)
- Poliisitutkimus saa kirjaimellisesti jumalattoman käänteen skotlantilaisella saarella. Christopher Lee!

5. Local Hero - kylän sankari (1983)
- Vastakkain amerikkalainen öljynporausteollisuus ja skotlantilainen pieni kyläyhteisö, joista jälkimmäinen vie moraalisen voiton. Peter Riegertin esittämä hahmo tavallaan syntyy uudestaan Skotlannin periferiassa. Monessa suhteessa aika keskinkertainen draama, johon Knopflerin musiikki tuo pari lisävaihdetta.

6. Tulivaunut (1981)
- Luonnollisesti enemmän upea urheilupätkä kuin Skotlanti-filmi. Kuitenkin filmattiin sekä Ylämailla että Edinburghissa.

7. 39 askelta (1935)
- Hitchcockin pääosin studiossa kuvaamassa vaiheikkaassa jännärissä on myös "on location" -kuvia eri puolilta Skotlantia

8. Lassie palaa kotiin (1943)
- Naiivin mukava elokuva ihmisen ja koiran elämää suuremmasta ystävyydestä. Kuvattu tosin täysin Kaliforniassa.

9. Macbeth (1948)
- Lienee arvostetuimpia MacBeth -filmatisointeja, Kurosawan ohella tietysti. Wellesin Shakespeare-kuume pääsee irti.

10. Ruumiinsieppaajat (1945)
- Annetaan nyt vielä kunniamaininta tälle Wisen raatorymistelylle. Löyhästi tapahtumapaikkana oleva Edinburgh tunnetaan tarinoiden ja mm. kylmäävien hautausmaiden kaupunkina. Tätä kaksikkoa voi muutenkaan harvoin ohittaa: Karloff & Lugosi!

Sotilaspoika (Johnny Got His Gun, 1971)

Hollywoodin mustalle listalle aikoinaan päätyneen Dalton Trumbon ainokaisohjaus on yhtä arvokas kuin Timo Koivusalon koko tuotanto. 20-vuotiaasta amerikkalaisesta, I maailmansodan kurimukseen joutuneesta Joe Bonhamista (Timothy Bottoms) kertova elokuva tiivistää hyvin satojentuhansien kohtalon. 10 miljoonan kuolleen lisäksi sotakoneisto pilkkoi miehiä paloiksi ja rintamilta palasi rikkinäisiä miehiä. Joelta vietiin kaikki raajat, kuulo, näkö ja kasvot.

"Suurella osalla miehistä sukukalleudet ovat tallella, koska he kumartuvat suojaamaan niitä. Vahingokseen hänelläkin on ne tallella"

Joe jätetään sairaalan takahuoneeseen kuriositeetiksi tutkimuksia varten. Vastoin lääkärien luuloa hänen aivonsa eivät ole ajattelun kannalta merkittävästi vahingoittuneet, ja elokuvassa nähdäänkin takaumia huolettomilta ajoilta Kaliforniasta, muistikuvia tyttöystävästä ja isästä (Jason Robards). Mennyt todellisuus sekoittuu traagiseen kohtaloon ja omaiset tuntuvat unissa käyvän dialogia Joen kanssa hänen kohtalossaan. Ainoa inhimillinen yksityiskohta reaalimaailmassa tuntuu olevan häntä kuunteleva sairaanhoitajatar. Elokuvan loppu on kuin hätähuuto laitoksissa viruvien tapausten puolesta - ja ilmiselvästi myös eutanasian hyväksi. Trumbo kirjoitti romaaninsa vuonna 1939, juuri ennen uuden sodan löylyjä

Sotilaspoika on hieno lenkki pasifististen elokuvien jatkumossa. Nuori elämänjano ja armottomat sotakoneistot ovat suurin mahdollinen kontrasti filmillä.

4½/5

Rakastan sinua ikuisesti (2002)

Dogma-sääntöjen mukaan tehtyjä tanskalaisia elokuvia on tullut katsottua useampia. Suosikkini ovat Festen ja Breaking the Waves, mutta ei tämäkään löydös kauaksi jää. Samanlaista rosoista meininkiä alusta loppuun. "Elsker dig for evigt" kertoo naikkosesta (Sonja Richter), joka jää tyhjän päälle, kun hänen kihlattunsa halvautuu kaulasta alaspäin. Masentunut potilas ilmoittaa katkerasti että loppuelämä tulee olemaan sairaalan värittämää ja pyörimään alusastioiden ympärillä. Apuun löytyy miehen yli ajaneen naisen kirurgimies (Mads Mikkelsen). Kahdenkeskiset terapiakeskustelut laajenevat romanssiksi ja kuvio on valmis.

Kaikki dogmen tunnusmerkit ovat elokuvassa, alku- ja loppukredittejä ei olla tehty tietokoneella, lisävaloja ei olla käytetty, kuvaa on käsitelty mahdollisimman vähän - jälkikäteen lisättyä musiikkia tosin olin kuulevinani. Ylimääräisten kikkailujen jäädessä pois jäljellä on vain masentava ja harmaa Kööpenhamina, rikki menevä perhe ja ihmisten halu löytää joku rakastava ihminen. Hyvän elokuvan tunnistaa siitä, että välillä ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa - tragikomiikkaa siis tarjolla. 4/5 imdb

Meren hiljaisuus (1948)

Rikosleffoihin myöhemmin profiloitunut Jean-Pierre Melville ohjasi uransa alkuvaiheissa aivan toisenlaisia elokuvia. Myös itse taisteluissa ja vastarintaliikkeessä mukana olleena hänellä oli omakohtaista kokemusta Ranskan alennustilasta.

Jean Bruller Vercorsin sodanaikaiseen, miehitetyssä Ranskassa julkaistuun romaaniin perustuva Meren hiljaisuus (Le Silence de la mer) vuodelta 1948 on erittäin simppeli elokuva. Pääosa puheesta tapahtuu yhdessä talossa alakerran takan ääressä, jossa talon isäntä ja tämän veljentytär kuuntelevat, kun saksalainen taloon pakkomajoitettu upseeri (Howard Vernon) kertoo säveltäjänurastaan, innostuksestaan saksalaiseen ja ranskalaiseen kulttuuriin ja tulevaisuudenvisiostaan: kaksi suurta kulttuuria tulevat lyömään kättä. Pariisin matka ja upseeritoverien mielipiteet kuitenkin pudottavat hänet maan pinnalle. Miehitetyn Ranskan todellisuus on toista.

Yllättävää on se, että välittömästi sodan jälkeenkin ollaan pystytty tekemään filmi, jossa saksalainen sotilas osoittaa inhimillisyyttä ja herkkyyttä eikä taivu, vaikka isäntäväki harrastaa passiivista vastarintaa lähes loppumattomasti. Vaalea ja kasvoiltaan kulmikas Vernon vastaa ulkonäöllisesti saksalaisen sotilaan stereotyyppiä mutta muutakin potentiaalia miehestä löytyy.

Melvillen ohjaus on pelkistettyä, mikä on myös tuleva tavaramerkki. Vuonna 1969 Melville jatkoi aiheesta filmaamalla Tuntemattomat sankarit. Taso säilyi samana.

4½ / 5
imdb

Zodiac (2007)

David Fincher lähestyy amerikkalaista 60-70-luvun sarjamurhaajatarinaa omaan kyyniseen tapaansa.

Lemmiskeleviä pariskuntia ja sooloilijoita alkaa kylmetä äkillisesti, ja tekijäksi ilmoittautuu salaperäinen Zodiac-murhaaja.

Jake Gyllenhaal tekee hienoa työtä maanisena reportterina, ja paljon ei jää jälkeen Mark Ruffalo SFPD:n tutkijana. Esitieto, että murhaaja on edelleen hakusessa, vie osan jännityksestä pois, mutta Fincher on ohjannut aivan kelvollisen mysteerin. Molemmat osapuolet, sekä hiiri että kissa, vaikuttavat lopulta yhtä pakkomielteisiltä osapuolilta ja uhrien lukumäärä jääkin sivuseikaksi.

4/5

imdb