Ruutia, räminää ja rakkautta / Vieraanvaraisuutta (1923)

Canfieldin perhe ottaa Willien (Buster Keaton) vastaan lämpimästi - vähän liiankin!

Mykkäkomedian mestarin Buster Keatonin elokuvien hauskuus ei perustu niinkään hänen hahmoonsa – joka on melko yksitotinen Chaplinin kulkuriin verrattuna – mutta gagien (temppujen) tekniseen ylivertaisuuteen ja taitavaan ajoitukseen. ”Ruutia, räminää ja rakkautta” (Our Hospitality) perustuu nerokkuudessaan edellä mainittuihin ansioihin. Triviatietona mainittakoon, että elokuva on aikajärjestyksessä ensimmäinen komedia Steven Jay Schneiderin tiiliskivessä '1001 Movies You Must See Before You Die’. Televisioesityksen yhteydessä elokuva on saanut nimen ”Vieraanvaraisuutta”.

Elokuvan aluksi alustetaan Canfieldien ja McKaydien sukuriita, joka on jatkunut niin pitkään, ettei kukaan tunnu muistavan enää alkusyytä. McKay-suvusta oleva nainen ei halua pojalleen suvun miesten kohtaloa ja lähtee lapsensa kanssa New Yorkiin. Elokuva kertookin kaupunkilaispoika Willie McKaystä (Keaton), joka joutuu keskelle Canfieldien ja McKaydien sukuriitaa periessään isänsä kuoltua vanhan suvun kotitilan.

Kolme vuotta myöhemmin valmistuneeseen Kenraaliin elokuvan yhdistävät Yhdysvaltojen etelä tapoineen sekä massiivinen ja hervoton junakohtaus. Willie matkustaa etelään tarkalla Stephensonin Rocket-veturin vetämällä hervottomalla junakuljetuksella, joka tuntuu läpi asumattomien maiden kulkiessaan uhmaavan kaikkia fysiikan lakeja, raiteiden kulkiessa sieltä täältä (eräässä kohtauksessa junahenkilökunta taivuttaa kiskoja uppiniskaisen metsäneläimen seisoessa tiellä). Allekirjoittaneen mielestä noin vartin kestävä kohtaus päihittänee hauskuudessaan jopa massiivisen Kenraalin kohtauksen.

Junamatkalla Willie tarjoutuu tueksi ja turvaksi tytölle (Busterin vaimo Natalie Talmadge), joka määränpäässä paljastuu Canfieldin suvun jäseneksi. Jatkossa suuri osa komediasta perustuukin tilanteen ristiriitaiseen maukkauteen: Canfieldit eivät pysty tappamaan Willietä vanhan etelään vieraanvaraisuuden takia talonsa sisällä, mutta pojan mentyä ulos juoksuttavat tätä suusta ladattavine pistooleineen. Totuuden Willien henkilöllisyydestä paljastuttua myös rakkaus heidän välillään joutuu koetukselle. Takaa-ajon jatkuessa elokuva huipentuu, Willien jouduttua luonnonvoimien armoille, hulppeaan koskikohtaukseen.

Elokuva on mitä loistavinta mykkäkomediaa ja varsinkin allekirjoittaneelle mustan huumorin ystäville sukujen välinen verikosto toimii kuin VR:n IC2:n vessa. Ehkä kokonaisuutta hieman laimentavat lopun pitkitetyt uiskentelut koskessa – joskin kohtaus huipentuu uskomattomaan taiteiluun putouksen äärellä roikkuvan puunrungon kanssa.

Minkä Keaton hävisi kulkurille moniulotteisuudessa, hän voitti fyysisessä taituruudessaan sekä suuria valmisteluita vaatineiden kohtausten hallinnassaan.

4 / 5

IMDb