Sotilaspoika (Johnny Got His Gun, 1971)

Hollywoodin mustalle listalle aikoinaan päätyneen Dalton Trumbon ainokaisohjaus on yhtä arvokas kuin Timo Koivusalon koko tuotanto. 20-vuotiaasta amerikkalaisesta, I maailmansodan kurimukseen joutuneesta Joe Bonhamista (Timothy Bottoms) kertova elokuva tiivistää hyvin satojentuhansien kohtalon. 10 miljoonan kuolleen lisäksi sotakoneisto pilkkoi miehiä paloiksi ja rintamilta palasi rikkinäisiä miehiä. Joelta vietiin kaikki raajat, kuulo, näkö ja kasvot.

"Suurella osalla miehistä sukukalleudet ovat tallella, koska he kumartuvat suojaamaan niitä. Vahingokseen hänelläkin on ne tallella"

Joe jätetään sairaalan takahuoneeseen kuriositeetiksi tutkimuksia varten. Vastoin lääkärien luuloa hänen aivonsa eivät ole ajattelun kannalta merkittävästi vahingoittuneet, ja elokuvassa nähdäänkin takaumia huolettomilta ajoilta Kaliforniasta, muistikuvia tyttöystävästä ja isästä (Jason Robards). Mennyt todellisuus sekoittuu traagiseen kohtaloon ja omaiset tuntuvat unissa käyvän dialogia Joen kanssa hänen kohtalossaan. Ainoa inhimillinen yksityiskohta reaalimaailmassa tuntuu olevan häntä kuunteleva sairaanhoitajatar. Elokuvan loppu on kuin hätähuuto laitoksissa viruvien tapausten puolesta - ja ilmiselvästi myös eutanasian hyväksi. Trumbo kirjoitti romaaninsa vuonna 1939, juuri ennen uuden sodan löylyjä

Sotilaspoika on hieno lenkki pasifististen elokuvien jatkumossa. Nuori elämänjano ja armottomat sotakoneistot ovat suurin mahdollinen kontrasti filmillä.

4½/5

Rakastan sinua ikuisesti (2002)

Dogma-sääntöjen mukaan tehtyjä tanskalaisia elokuvia on tullut katsottua useampia. Suosikkini ovat Festen ja Breaking the Waves, mutta ei tämäkään löydös kauaksi jää. Samanlaista rosoista meininkiä alusta loppuun. "Elsker dig for evigt" kertoo naikkosesta (Sonja Richter), joka jää tyhjän päälle, kun hänen kihlattunsa halvautuu kaulasta alaspäin. Masentunut potilas ilmoittaa katkerasti että loppuelämä tulee olemaan sairaalan värittämää ja pyörimään alusastioiden ympärillä. Apuun löytyy miehen yli ajaneen naisen kirurgimies (Mads Mikkelsen). Kahdenkeskiset terapiakeskustelut laajenevat romanssiksi ja kuvio on valmis.

Kaikki dogmen tunnusmerkit ovat elokuvassa, alku- ja loppukredittejä ei olla tehty tietokoneella, lisävaloja ei olla käytetty, kuvaa on käsitelty mahdollisimman vähän - jälkikäteen lisättyä musiikkia tosin olin kuulevinani. Ylimääräisten kikkailujen jäädessä pois jäljellä on vain masentava ja harmaa Kööpenhamina, rikki menevä perhe ja ihmisten halu löytää joku rakastava ihminen. Hyvän elokuvan tunnistaa siitä, että välillä ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa - tragikomiikkaa siis tarjolla. 4/5 imdb

Meren hiljaisuus (1948)

Rikosleffoihin myöhemmin profiloitunut Jean-Pierre Melville ohjasi uransa alkuvaiheissa aivan toisenlaisia elokuvia. Myös itse taisteluissa ja vastarintaliikkeessä mukana olleena hänellä oli omakohtaista kokemusta Ranskan alennustilasta.

Jean Bruller Vercorsin sodanaikaiseen, miehitetyssä Ranskassa julkaistuun romaaniin perustuva Meren hiljaisuus (Le Silence de la mer) vuodelta 1948 on erittäin simppeli elokuva. Pääosa puheesta tapahtuu yhdessä talossa alakerran takan ääressä, jossa talon isäntä ja tämän veljentytär kuuntelevat, kun saksalainen taloon pakkomajoitettu upseeri (Howard Vernon) kertoo säveltäjänurastaan, innostuksestaan saksalaiseen ja ranskalaiseen kulttuuriin ja tulevaisuudenvisiostaan: kaksi suurta kulttuuria tulevat lyömään kättä. Pariisin matka ja upseeritoverien mielipiteet kuitenkin pudottavat hänet maan pinnalle. Miehitetyn Ranskan todellisuus on toista.

Yllättävää on se, että välittömästi sodan jälkeenkin ollaan pystytty tekemään filmi, jossa saksalainen sotilas osoittaa inhimillisyyttä ja herkkyyttä eikä taivu, vaikka isäntäväki harrastaa passiivista vastarintaa lähes loppumattomasti. Vaalea ja kasvoiltaan kulmikas Vernon vastaa ulkonäöllisesti saksalaisen sotilaan stereotyyppiä mutta muutakin potentiaalia miehestä löytyy.

Melvillen ohjaus on pelkistettyä, mikä on myös tuleva tavaramerkki. Vuonna 1969 Melville jatkoi aiheesta filmaamalla Tuntemattomat sankarit. Taso säilyi samana.

4½ / 5
imdb

Zodiac (2007)

David Fincher lähestyy amerikkalaista 60-70-luvun sarjamurhaajatarinaa omaan kyyniseen tapaansa.

Lemmiskeleviä pariskuntia ja sooloilijoita alkaa kylmetä äkillisesti, ja tekijäksi ilmoittautuu salaperäinen Zodiac-murhaaja.

Jake Gyllenhaal tekee hienoa työtä maanisena reportterina, ja paljon ei jää jälkeen Mark Ruffalo SFPD:n tutkijana. Esitieto, että murhaaja on edelleen hakusessa, vie osan jännityksestä pois, mutta Fincher on ohjannut aivan kelvollisen mysteerin. Molemmat osapuolet, sekä hiiri että kissa, vaikuttavat lopulta yhtä pakkomielteisiltä osapuolilta ja uhrien lukumäärä jääkin sivuseikaksi.

4/5

imdb

The Beast of Yucca Flats (1961)

Tor Johnsen esiintyy neukkulalaisena tiedemiehenä, joka saa ydinsäteilyä, ja muuttuu monsteriksi, joka tappaa ohikulkijoita. Mukaan mahtuu aivan uskomatonta kohellusta. Paikallinen sheriffi ampuu aavikolla kulkijaa (ei perusteltua syytä uskoa syyllisyyteen) lentokoneesta käsin kiikaritähtäimellä 99999 kertaa, mutta ei osu.

Johnsen älähtelee useita kertoja (ihmistäistä ääntelyä, jopa), ja huitoo kömpelön näköisenä ilmaa ihmisten ympäriltä. Kertoja päästelee suustaan aivan ylimaallista sontaa (ilmeisesti on yrittänyt turhaan lisätä elokuvaan dramaattisuutta). Paras esiintyjä elokuvassa on kissa, jota Johnsen jopa lopussa etevästi nuolaisee.

Public domainissa oleva elokuva kannattaa katsastaa lähinnä camp-arvon takia.

½ / 5

IMDb