Välirauhan aikana ensi-iltaan tullut Suomi-Filmin musikaali on vastine Filmiteollisuuden SF-Paraatille (1940), sisältäen vielä astetta suuremman irtaantumisen sodan leimaamasta arkitodellisuudesta. Esikuva backstage-musikaalille lienee löydettävissä Busby Berkeleyn 1930-luvun suureellisista Broadway-maailmaa kuvanneista elokuvista. Koreografiat – samoin kuin musiikit - Poreeseen teki mestarisäveltäjä George de Godzinsky.
Elokuvan nimen jälkiosa viittasi talvisodan alussa alkaneeseen säännöstelykorttiaikaan, joka katsojille oli jo tuossa vaiheessa läpeensä tuttua. Alkuosa taas Kansallisfilmografian mukaan tulee markkinoille hieman aiemmin tulleesta puolukkakuplajuomasta.
Berkeleyltä matkittua on ainakin juonen hatara rooli elokuvassa. Tässä tapauksessa keskiössä on teatteriseurue, Järvisen perhe (päänä Uuno Laakso), joka epäonniselta maaseudun kiertueelta palattuaan Helsinkiin saa väärinkäsitysten, tiedostamattoman ja tiedottoman ohjauksen seurauksena roolit "Keisarin uudet pisteet" –revyyssä. Tämä, koska perheen laulajatytär Sointuun (Tuire Orri) ihastunut insinööri Volmari Suurmetso (Tauno Majuri) haluaa auttaa vaikeuksiin joutunutta perhettä. Show on varioitu versio Andersenin sadusta, totta kai lama-ajan twistillä. Lopulta kaikki tiivistyy eeppiseen sodan ajan studiossa tehtyyn pukumusikaaliin, pääosassa yöpuvussaan Uuno Laakso keisarina.
Rautaisinta elokuvassa ovat toki musiikkikohtaukset ja huomionarvoista etenkin tanssin merkitys elokuvassa. "Poretta- valssi" on elokuvan pariin kertaan kuultu teema. Soinnun sisar Jutta (Birgit Kronström) johdattaa seurueen villiin meininkiin Järvisten kerrostalohuoneistossa ”Tanssivan Caballeron” tahtiin. Viimeiset kymmenen minuuttia ovat varmasti studiokauden unenomaisinta kotimaista elokuvaa, myyttinen näkymä vedenalaisesta tanssivasta seurueesta Godzinskyn ”Akvaario-baletin” tahtiin. Loppukuvassa Tuire Orri jää sulkeutuvan simpukankuoren sisään.
Talvisodan jälkeisissä olosuhteissa tuotettu elokuva ei toki pärjää suurille Hollywood-tuotannoille vaan on sijoitettava osaksi kansakunnallista viihdeterapiaa ja henkistä lääkekuuria traagillisten tapahtumien keskellä. Säännöstelytalouden tuominen osaksi juonta ja unelmakuvia on käsikirjoittajilta (samat kuin Suomisen perheessä) kekseliäs valinta. Kuten usein vanhoissa kotimaisissa, kokonaisuuden ollessa keskinkertainen, pienetkin ikimuistoiset hetket riittävät tallentamaan elokuvan osaksi suomalaista muistivarantoa.
2½ / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti