sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Yöperhonen (1931)


Olen aika ajoin tutkiskellut listaa "1001 elokuvaa, jotka sinun tulee nähdä ennen kuolemaasi". Ennakkoluuloistani poiketen on mykkäajoista 2010-luvulle tuleva luettelo ollut poikkeuksellisen kattava otteessaan niin amerikkalaisen kuin eurooppalaisen elokuvan suhteen. Nähtyäni Marcel Carnen komedian aiemmin viikolla Orionissa oli melko looginen jatkumo elokuvalle aiemmin samalla vuosikymmenellä tehty niin ikään Michel Simonin tähdittämä filmi.

Jean Renoirin uran toinen pitkä ohjaus Yöperhonen pohjautuu Georges de La Fouchardieren kirjaan. Simon näyttelee pankkivirkailija Maurice Legrandia joka elää tylsää elämäänsä keski-iän kynnyksellä. Elähtänyt vaimo nalkuttaa ja ikävöi maailmansodassa kuollutta ex-miestään, työkaverien pitäessä pidättyväistä Legrandia pilkkanaan. Ainoa intohimo on maalaustaide.

Työporukan illanvietosta tullessaan hän törmää nuoreen ja paheelliseen Lucienneen, ”Luluun” (Janie Marese), jonka hän mielestään pelastaa miehenretaleen kynsistä. Alkaa yksipuolinen rakkaustarina, jossa Lulu ja oikea rakastajansa (oikeammin parittaja) Dede (Georges Flamant) laittavat lemmen pauloissa olevaa miesparkaa halvalla. Lulun saamat vuokrarahat niin kuin hänen asuntoonsa evakuoidut taulutkin päätyvät Deden taskuun. Totuuden paljastuessa seuraukset pariisilaisasunnossa ovat lopulta kohtalokkaat.

[SPOILEREITA]

Aihehan on tuttu: veri alkaa virrata keski-ikäisellä miehellä jälleen suonissa ja epätodennäköinen rakkaus laittaa puntin tutisemaan. Karikatyyrit ovat Renoirilla vahvoja: parittaja on aikakauden elokuvastandardeilla todella likainen liero ja Legrandin akka pahimpia näkemiäni hellahirmuja. Mustavalkoisuus kuitenkin saa uusia harmaan sävyjä, kun reppana-Legrand saa vihiä tosiasioista.

Renoir käsittelee hahmoja tarkkanäköisyyden lisäksi itselleen ominaisella humaanilla tavalla niin kaduilla (upea Montmarte!), kodeissa kuin myöhemmin oikeussalissakin. Antiikin tragedian omainen rappioon johtava tarina on saanut tyylikkäät ja eläväiset modernit puitteet 1930-luvun kaupungissa. Pariisi tuntuu todella elävän hahmojen ympärillä niin huuruisissa kapakoissa kuin kansan ja katusoittajien täyttämillä kaduillakin.

4 / 5

IMDb

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti