perjantai 17. lokakuuta 2014

Kun taivas putoaa... (1972)

Hymy-sensaatiojulkisuuden syntyminen ajan Suomessa sai oivaltavan esityksen valkokankaalla Risto Jarvan vuoden 1972 elokuvassa.

Poliitikon (Matti Kassila) ja fysioterapeutti Eila Tuomen (Eeva-Maija Haukinen) välinen romanssi paljastetaan pyrkyrimäisen juorulehden toimittaja Olli Meren (Erkki Pajala) toimesta. Etusivun juttu ”5000 markan naisesta” myy kuin häkä ja naisen elämä saa kohtalokkaita muutoksia hänen menetettyään työnsä, asuntonsa – ja ennen kaikkea yksityisyytensä.

Lopulta Meren tienä – omaehtoisena tai kohtalokkaasti – on sotkeutua Eilan elämään. Skandaalijulkisuuden ajettua Eilan uuden miesystävän itsemurhaan joutuu kaksikko yhteisen huonon omatunnon ajamana romanssiin ja sitä mukaa tuuliajolle kohtalokkain seurauksin. Maaseutu näyttäytyy jälleen viattomuuden perikuvana, karkean kaupunkikulttuurin kustannuksella.

Elokuva antaa uuden median sanankäytöstä ja röyhkeydestä varsin makaaberin kuvan – erään kommentoijan toimesta lehti vetoaa ”ihmisen alhaisimpiin vaistoihin.” Salasuhteet, seksi ja kuolema myyvät. 2010-luvun Seiska-tason mediakulttuuri näyttäytyy tämän kuvauksen rinnalla varsin kohtuullisena.

Mediakritiikin ohella Jarvan ansiot ovat jälleen ihmiskuvauksessa, tämä voisi olla 1970-luvun ”Iholla” (sen puolesta, minkä sarjasta tiedän). Tarinankertoja on Meri ja Haukisen yksinhuoltajahahmo näyttäytyy toisaalta pakkomielteiden tissikkäänä objektina, toisaalta monella tapaa Ollin merkittävimpänä naisena, tiivistyyhän häneen niin omatunto kuin ammattietiikkakin tapahtumien johdosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti