keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Viitta ja tikari (1946)

Sodan jälkeen Fritz Langin ohjaama maailmansodan loppuvaiheisiin sijoittuva elokuva lukeutuu elimellisesti yhteen ohjaajan suuren maailmanpalon aikana tekemien antinatsielokuvien kanssa.

Manhattan-projektissa mukana oleva ydinfyysikko, professori Alvah Jesper (Gary Cooper) värvätään strategisen palvelun (OSS) toimesta Euroopan retkelle paljastamaan saksalaisten atomipommiprojekti ja edesauttamaan sen estämistä. Ensin retki suuntautuu puolueettomaan mutta Gestapo-agenttien soluttamaan Sveitsiin tiedepiireissä tutun, saksalaisille työskentelemään joutuneen tutkijan paettua sinne, kaiken kulminoituessa lopulta värikkäisiin vaiheisiin akselivalta-Italiassa. Eurooppaa hallitsevat fasistit kiristävät joka puolella maailman älykkäimpiä keksijöitä ja tiedemiehiä näiden heikkouksilla, pakottaen tieteen palvelemaan julmia tarkoitusperiä. Italiassa Alvah tutustuu myös viehättävään vastarintataistelija Ginaan (Lilli Palmer).

Kahteen eurooppalaiseen maahan keskittyvä skitsofreeninen, vastavakoilun pelkoon pohjautuva tunnelma on valjua Langia ja jännityksen symbolit jo niin nähtyjä, lukoissa pyörivine avaimineen ja karkailevine kissoineen. Honteloksi tiedemieheksi Cooper tappelee kuin pakkotilanteeseen joutunut Bruce Lee, antaen fasisteille karatea ja kuristusotetta.

Mielenkiintoa keskinkertaiseen trilleriin tuo atomisota tarinan aineksena ja nimenomaan tekoajankohdan ajankuvana. Kauhun tasapainon lujittuessa kylmän sodan alettua ei atomisotaakaan sopinut enää pitää itseisarvoisena pahana, ”kunhan pommi on vain meidän hallussamme” (OSS:n miehen sanoin).

Pienenä triviatietona mainittakoon, että sota-aikaisissa filmeissä oli amerikkalaisten sensuuriviranomaisten toimesta kielletty OSS:n mainitseminen, Langin filmissä se oli jo mahdollista.

3 / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti