lauantai 20. syyskuuta 2014

Hopeakihlajaiset (1942)

Epätodellista nähdä jatkosodan alkun Suomi-Filmin elokuva, jossa silloinen ympäröivä todellisuus – totaalinen sota – ei näy tarinan elementteinä eikä edes yksittäisinä yksityiskohtina.

Keskinkertaisesta, Klaus U. Suomelan näytelmään pohjautuvasta elokuvasta jäävät päällimmäisinä mieleen kuvat Lea Joutsenosta laulamassa purjeveneen kannella auringon hyväilemässä Helsingin saaristossa, välkkyvien laineiden keskellä. Todellisuuspaossa ansioita, siis.No, elokuva toki sijoittuukin alkukesään 1941, jolloin sota oli vain vahva mahdollisuus.

Wilho Ilmarin sovitus valkokankaalle on pitkälti otteeltaan teatterin tallentamista ja esim. vaalamainen kevyt ote alkuperäisteokseen ja tulkinta puuttuu. Hammaslääketieteen professuuriin ehdolla olevan Paavo Jänneksen (Einar Koskimaa) tytär Lotta (Liisa Tuomi) aiheuttaa harmaita hiuksia, onhan hän vähällä pilata isänsä mahdollisuudet virkaan likaamalla perheen ja suvun maineen lopullisesti toilailuillaan opiskelijamaailmassa. Samalla hopeahääpäiväänsä kohta vaimonsa kanssa juhlistava Paavo haksahtaa nuoreen, vaaleaan tenttijä Railiin (Lea Joutseno).

Komedialliseksi melodraamaksi tarkoitettu elokuva on perustunnelmaltaan raskas eikä esimerkiksi Joutseno pääse näyttelemään Ilmarin ohjauksessa parhaita taitojaan.

2½ / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti