torstai 6. helmikuuta 2014

Tuli ja tuhka (1944)


Hitchcockin Vaarallisia valheita (1941) esitteli vaimon, joka alkoi epäillä miehensä murhaavan tämän. Robert Siodmakin New Orleansiin sijoittuva Tuli ja Tuhka (Christmas Holiday, 1944) rakentaa osittain saman jännitysteeman ympärille.

Maailman kaltoin kohtelema laulajatar Abigail Martin (Deanna Durbin) kertoo Louisianaan myrskyn seurauksena päätyneelle lentomatkustajalle, nuorelle luutnantille (Dean Harens), kuinka hän päätyi naimisiin myöhemmin murhasta syytetyn Robert Manetten (Gene Kelly) kanssa. Salaisuus miehen toisesta hallitsemattomasta, pimeästä puolesta paljastui naiselle vasta vihkimisen jälkeen. Manetten tapauksessa avioliittoa määritteli lisäksi miehen vahva äitihahmo (Gale Sondergaard), joka pyrki peittelemään poikansa tekosia.

Manetten rooli oli toinen Kellyn tekemistä film-noir –rooleista, ja kieltämättä parkettien partaveitsessä oli ainesta myös muihin genre-elokuviin musikaalien ohella. Tulessa ja tuhkassa Kelly tekee uskottavasti aviomies-kameleontin roolin.

Kyse on elegantisti rakennetusta jännityksestä. Rakkaus alkaa konserttisalista ja kulkee Irving Berlinin (”Always”) sävelten siivin kohti traagista loppua. Katsoja saa osansa unenomaisesta juonivyyhdestä takaumineen, luutnantin laskeutuessa alussa myrskyn ja pimeän läpi koneella kaupunkiin, jossa hän kuulee tuntemattoman naisen tarinan, lopulta nykypäivän yhtyessä elokuvassa menneeseen.

3½ / 5

IMDb

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti