lauantai 17. elokuuta 2013

Lännen valloittajat (1939)


”Lännen valloittajat” on sotaa edeltävän studiowesternin huipentuma yhdessä samana vuonna julkaistun Stagecoachin kanssa.

Michael Curtizin ohjaama, kauniissa väreissä toistuva Warner Brothersin Technicolor- elokuva sisältää kaiken genren kannalta olennaisen, uudisasukkaista karjankasvattajiin, kabareenumeroista nyrkkitappeluihin. Puhumme siis illuusiot tiivistävästä perusteoksesta, joka edustaa hahmoineen ikonista lännenkuvaa. Tarina ja henkilöt vaikuttavat kliseisiltä, mutta jostainhan sodan jälkeinen genren jalostaminen eteenpäin Yhdysvalloissa ja Italiassa on saanut alkunsa.

Elokuvassa teksasilainen karja-agentti Wade Hatton (Errol Flynn) saapuu kaupunkiin ja todistettuaan kaupungin rauhattomuutta aikansa, ottaa vastaan sheriffin viran puhdistaakseen kaupungin pahantekijöistä. Flynn – joka ei jostain syystä käsittänyt western-rooliensa suosiota - hoitaa roolinsa läpi vauhdikkaalla karismallaan, vastapuolena kaunis Abbie Irving (Olivia de Havilland).

Elokuvan loppu valitettavasti lässähtää epäuskottavuudessaan ja paatoksellisuudessaan mutta ei poista elokuvan merkittävyyttä westernin kannalta.

4 / 5

IMDb

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti