tiistai 16. helmikuuta 2016

Musta joulu (1974)

Hiljattain näkemäni toinen ”kotirauhanrikkomieselokuva” Kun tuntematon soittaa... (1979) häviää Bob Clarkin filmille sekä jännittävyydessään että hilpeydessään ja omaperäisyydessään.

Elokuva sijoittuu jouluiseen, synkkään mutta silti omenantuoksuiseen tyttökotiin joka alkaa saada hämyisiä (jopa demonisen kuuloisia) soittoja joulunpyhien aikaan. Eikä siinä kaikki vaan soittaja tuntuu pääsevän myös talon sisään tekemään kolttosiaan. Saamme seurata hänen silmistään käsin teini-ikäisten tyttöjen joulunviettoa, poikaystävien vierailuja ja paikallisten lapsikuorojen käyntiä – onhan kyse kuitenkin Kristuksen juhlasta!
"I'll stick my tongue up your pretty pussy!" (puhelinsoitto)
Ensin häviää (tai tapetaan) nuori Claire, jonka tyttökodin tapainturmeluksesta muutenkin järkyttynyt isä saapuu etsimään kalleintaan. Ja sitten katoaa viinaanmenevä talon emäntä Mrs. Mac.

Mutta kyseessä on vain alkusoitto.. Lopulta talon tapahtumista kiinnostuvat poliisitkin.

Clarkin elokuva on kylmiä väreitä tuottava, viihdyttävä ja pirullisen hauska sekoitus slasheria (katsoin leikkaamattoman version) ja psykologista kauhua. Sanotaanko että tapoja kuolla on monia. Teinikauhun lajityypissä elokuva edustaa ilman muuta kaikkien aikojen parhaimmistoa ja on ollut luultavasti vaikutusvaltainen filmi myöhemmille vastaaville elokuville.

4 / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti