sunnuntai 31. elokuuta 2014

Noita palaa elämään (1952)

Genreistä kauhu ei todellakaan ollut kotimaisessa 1960-luvun vaihteeseen ulottuneessa studiojärjestelmä tutuimpia. Onnistuneista elokuvista tulee nopeasti mieleen vain Erik Blombergin Valkoinen peura. Noita palaa elämään perustuu Mika Waltarin käsikirjoitukseen ja 1940-luvulla ensi-iltansa saaneeseen näytelmään.

Mirjami Kuosmasen tähdittämään elokuvaan Roland af Hällströmin taidokasta Noita palaa elämään –filmiä yhdistää villi, demonisten voimien ajama nainen. 1600-luvulla tapetun noidan ruumis löytyy suokaivausten yhteydessä. Arkeologi Hannu (Toivo Mäkelä) päättää siirtää raadon paikallisen kartanon maakellariin tutkittavaksi, vastoin paikallisten palkollisten perinteisiin tukeutuvia ennakkoluuloja. Luonnonvoimien näyttäessä voimakkuuttaan noita palaa elämään saaden Mirja Manen verevän, alastoman muodon.

Riivattu mutta sensuelli ja estoton, salaperäinen nainen saa ensimmäisenä pauloihinsa kartanon naisen tarpeessa olevan pojan Veikon (Sakari Jurkka), mutta ennen pitkää myös talossa työskentelevän taiteilijan (Helge Herala) sekä viimeiseksi tasapainoisessa parisuhteessa elävän arkeologin. Komiikka syntyy kömpelön, lähtökohtaisesti sukupuolettoman tiedemiehen ja aistillisen naisen tempoilevasta vuoropuhelusta. Noidan motiivi palata elämään on kostaa kuolemansa kartanoa pitävälle miesten ketjulle.

Elokuvaa leimaa taidokkaan kuvauksen ja lavastuksen (Jussit molemmille) luoma (yli)dramaattisuus. Lopulta uni ja todellisuus sekoittuvat. Manen alaston olemus ja miehissä syntyvä kiihko vuosisataista suonaista kohtaan tekevät Adams-filmin elokuvasta yhden studiojärjestelmän seksikkäimmistä kautta aikain. 

Viihdyttävä elokuva ilman muuta ansaitsee tulla mainituksi yhtenä kauhu-fantasia -lajityyppinsä harvoista perinteisessä suomalaisessa elokuvassa.

3½ / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti