perjantai 18. huhtikuuta 2014

Vaarallista kaksoispeliä (1978)


Heist-elokuvat ovat aina yhtä nautittavia, ja yksi 1970-luvun parhaista alan trillereistä tuleekin hieman yllättäen Kanadasta.

Ostoskeskuksessa sijaitsevan torontolaisen pankin ryöstö saa ennalta arvaamattomat mittasuhteet, kun pankin työntekijä Miles Cullen (Elliott Gould) saa etukäteen vihiä ryöstöstä ja siirtää ennakolta osan käteisvaroista omaan lokeroonsa.

Yksi maan kautta aikain lahjakkaimmista näyttelijöistä, Christopher Plummer, on elokuvassa huomattavan erilaisessa roolissa kuin isä Trappina "Sound of Musicissa": hänet nähdään Vaarallisessa kaksoispelissä Harry Reiklena, pankkia ryöstävänä, lapsia vihaavana joulupukkina. Mikään yli-ihminen hän ei suinkaan ole: Plummerin roisto on mielenkiintoinen, haavoittuvainen hahmo - myös altis kiristykselle. Elliott Gould taas näyttelee valkokaulustavista, jolla on lopulta enemmän munaa kuin alussa uskoisikaan.
"I'm just going to give you a little time... to try to be reasonable. If you decide you're not going to be reasonable, then one night when you come home, you'll find me *inside*, waiting for you. And that will be the night you'll wish you'd never been born." -Harry Reikle
Taustana jännitystarinalle on mielenkiintoisesti rakennettu pankin henkilökunnan välinen kemia, Milesin hypätessä useammankin naisen rattaissa filmin mittaan. Daryl Duken tunnelmallisen elokuvan film-noir-vaikutteet (kohtalokas nainen ja muita elementtejä) ovat ilmeisiä.

Elokuvan sensoreita taas ravistuttivat elokuvan graafinen väkivalta ja seksi. Tarinan yksi keskiöistä on mielenkiintoisesti Milesin akvaario – siihen sisältyvät miehen unelmat (uudet eksoottiset kalalajit) kuin pahimmat painajaisetkin, kuten elokuva tulee osoittamaan.

4 / 5

IMDb

[SPOILERI]
Lopun kohtalokas liukuporrasepisodi – Plummer peruukissa – on varmasti yksi ostarielokuvien helmiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti