sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Hämärä katu (1950)


John Sturgesin Hämärä katu (Mystery Street, 1950) edustaa rikostutkintaan pedantisti keskittyvää puolidokumentaarista film-noiria parhaimmillaan.

Cape Cod –nimisen pikkukaupungin rannalta löytyy luuranko, jonka arvoitusta etsivä Peter Morales (Ricardo Montalban) alkaa virkansa puolesta tutkia. Avuksi jutussa tulee Harvardin yliopiston lääketieteen laitos ja tohtori McAdoo (Bruce Bennett). Kuolinsyyntutkimuksen spesialistien selvittäessä ruumiin bostonilaiseksi 24-vuotiaaksi blondiksi Vivian Heldoniksi (Jan Sterling) jalkautuu poliisi Bostonin kaduille, tutkimusten keskittyessä lopulta Vivianin kotikadulle sekä tämän tuttaviin. Pääepäiltynä jutussa on Henry Shanway (Marshall Thompson), jolta kiero blondi anasti auton surmailtanaan kosteissa olosuhteissa. Kuten arvata saattaa, juttu ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen, kuin miltä näyttää.
"Professors work with their heads. Cops work with their feet." -Morales
Rikostutkintaan liittyviä noireja on tehty kosolti, mutta oikeuslääketieteen ympärille keskittyviä ei ole tämän katsojan eteen tainnut aiemmin tulla. Ruumiista (ja myöhemmin autosta) selvitettävien seikkojen (ikä, pituus, sukupuoli) dramaattisuus, harvardilaisten taito Moralesin silmissä ja tieteen kaikkivoipaisuus on nykykatsojasta hieman huvittavaakin – olenhan minäkin C.S.I:ni nähnyt. Aikakaudelleen suhteutettuna elokuva kuitenkin suhtautuu moniin rikostutkintaa käsitteleviin 1950-luvun tabuaiheisiin (mm. raskaus) luontevasti. Joku voisi sanoa tutkinnan vaiheita juonenkäänteineen ennalta-arvattaviksi, mutta selkeästi elokuva on käsikirjoitettu tutkijoiden työnkuvaan tutustuen.

Ehkäpä mielenkiintoisin hahmo - tutkijoiden kustannuksella - on Vivianin vuokraemäntä Smerrling (mainio luonnenäyttelijä Elsa Lanchester), joka rahanhimoisena ja oikukkaana tättäränä on suorastaan herkullinen karikatyyri kaksinaismoralistisesta, vauhdikasta vuokralaistyttöä paheksuvasta vanhasta piiasta. Tyttö itsessäänhän suorastaan anelee (asenteellisuudessaan) päästä tapettavaksi alkukohtauksessa.

Piirteiltään voimakkainta mustaa elokuvaa Hämärä katu ei ole, onpahan vain tiukkaan pakattua tutkintaa ja siinä sivussa viattoman miehen kujanjuoksua. Filmi kuitenkin houkuttelee tutustumaan toimintaohjaaja Sturgesin muihin kolmeen genren ohjaukseen, joita en ole nähnyt.

4 / 5

IMDb

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti