perjantai 13. toukokuuta 2016

Takaikkuna (1954)

Alfred Hitchcockin elokuvatuotannon yksi peruskysymyksistä on, mitä jos tavallinen kadunmies joutuisi keskelle äkkinäistä kysymystä elämästä ja kuolemasta. Brittimestari ymmärsi näkökulman vaikutuksen katsojaan, kyseessä on amerikkalaisen elokuvan perinteissä usein film-noireissa nähty tilanne.

Useimmin katsomani ohjaajan elokuva ja myös oma suosikkini ”villasukat jalassa turvassa kotona” –elokuvaksi on Takaikkuna.

Etusivun valokuvaaja Jefferiesin (James Stewart) liikkumista pois asunnostaan rajoittaa kuvauskeikalla katkennut jalka, joka on kipsattu. Pitkät päivät kuluvat mm. myötäeläessä taloyhtiön sisäpihan arkea. Eräänä päivänä mies alkaa epäillä jotain järkyttävää (paloiteltu vaimon ruumis!) tapahtuneen vastapäisessä asunnossa ja alkaa kerätä langanpäitä yhteen..

Olen selvästikin vihkiytynyt muodoltaan ulkonaisesti pelkistettyihin elokuviin, tässäkin katsoja periaatteessa elää hyvin pitkälti Jefferiesin silmin hänen ikkunasta käsin.

Hänen silmiensä kautta – voi mikä kohtaus! - tutustumme myös jumalaiseen Lisa Carol Fremontiin (Grace Kelly), miehen muotia rakastavaan tyttöystävään. Epäsuhdan parin suhde näyttää olevan epäyhtälö siihen asti kun Lars Thorwaldin, naapurin mörököllin, varjo uhkaa langeta uteliaiden päälle. Yksinhän Stewartin hahmo ei juttua ratkaisisi vaan siihen ohjaa osaltaan ”naisen vaisto”.

Hitchcockin elokuva on luultavasti viihdyttävin näkemäni elokuva esitellessään naapureiden juonenpätkiä ja kutoessaan ne yhteen lopulta yhden ainoan kerran (koiran kuolema). Ikkunan läpi katsottuna näemme samalla elokuvan voiman: kysehän on vain jalostetusta mykkäfilmistä, eleistä, ilmeistä ja kommentaattorista (Stewart).

Sivumennen sanoen on Thelma Ritterin esittämä kodinhoitaja Stella yksi maukkaimpia eteen tulleita elokuvahistorian sivuhahmoja, velkaa Agatha Christien rakastettaville dekkarinaisille. Jokainen ystäväpiiri kaipaa sisäänsä yhtä Stellaa, järjen ääntä.

Takaikkuna olisi helppo leimata ”vain yhdeksi” jännärimysteeriksi. Se on kuitenkin edellä mainitun takia vertaansa vailla oleva standardit asettanut filmi ja niin ollen viitoittanut tulevien elokuvasukupolvien työtä aina Brian de Palmasta lähtien.

Jännitys elokuvassa kehittyy samalla kun Jefferiesin asunto lakkaa lopulta olemasta turvahuone. Ja samallahan turvahuone lähtee myös elokuvakatsojalta, hänhän ON Jefferies!

Nähty viimeksi 28. elokuuta 2012.

5 / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti