Filmi alku on varsinainen vyyhti ja katsoja saa olla tarkkaavaisena päästäkseen kyytiin filmiin. Joka tapauksessa elokuva alkaa sairaalassa makaavan sotasankari Jefferson Jonesin (Dennis Morgan) riutumisella laitosruuan ääressä. Häneen ihastunut hoitaja päättää hurmata miehen ja saa tälle kiitollisuudenvelassa olevan lehtimogulin (Sydney Greenstreet) järjestämään Jeffersonille ikimuistoisen joulun maankuulun ruokatoimittaja Elizabethin Lanen (Barbara Stanwyck) kartanossa.
Muuten hieno suunnitelma, mutta oikeassa elämässä keittiössä täysin kädettömän Lanen kirjoittamat makoiset, veden kielelle tuovat ruoka-aiheiset artikkelit on keksitty tekijätiimin toimesta. Lopulta kartanoa vierailun aikana saa esittää kosija, arkkitehti John Sloanin (Reginald Gardiner) Connecticutin kartano. Jotta asiat eivät menisi aivan yksinkertaisiksi, mukaan änkäytyy myös Sydney Greenstreetin esittämä lehtikeisari.
Elokuvan muistettavimman roolisuorituksen tekee – totta kai uuden rakkaan joulunpyhinä löytävän tähtisilmäisen Stanwyckin ohella – S.Z. Zakall Lanen ruuanlaittajana, keittiöinspiraattorina ja suorasuuna, Felixin roolissa. Tonavan aksentilla puhuva mies on suorasuuna tapojen ja normien ulottumattomissa mutta romantikkoakin hänessä on.
Päähuomiota elokuvassa eivät, kuten arvata saattaa, lopulta saa Lanen tekemät herkut vaan kypsyyttä näyttävän paistomittarin lailla rakkautta indikoiva tunnetila naisen ja sotasankarin välillä (lempi näyttää syttyvän heti sillä ensimmäisella ovenavauksella). Siinä samalla täytyy opetella tunnistamaan vauvan sukupuoli, opetella pitämään huolta kartanon eläimistä – ja tapahtuupa lopussa kidnappauskin!
Kaikkiaan elokuva tekee hyvin sen mihin ryhtyy – harmittomana amerikkalaisena loma-ajan elokuvana: viihdyttämään katsojaa kulissien ja kommervenkkien avulla. Ajoittain filmi toi – kulissien ylläpidon vaikeudessa – mieleen Frank Capran ikiklassikon Arsenikkia ja vanhoja pitsejä (1944).
4 / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti