sunnuntai 1. elokuuta 2010

Sotilaspoika (Johnny Got His Gun, 1971)


Hollywoodin mustalle listalle aikoinaan päätyneen Dalton Trumbon ainokaisohjaus on yhtä arvokas kuin Timo Koivusalon koko tuotanto. 20-vuotiaasta amerikkalaisesta, I maailmansodan kurimukseen joutuneesta Joe Bonhamista (Timothy Bottoms) kertova elokuva tiivistää hyvin satojentuhansien kohtalon. 10 miljoonan kuolleen lisäksi sotakoneisto pilkkoi miehiä paloiksi ja rintamilta palasi rikkinäisiä miehiä. Joelta vietiin kaikki raajat, kuulo, näkö ja kasvot.

"Suurella osalla miehistä sukukalleudet ovat tallella, koska he kumartuvat suojaamaan niitä. Vahingokseen hänelläkin on ne tallella"

Joe jätetään sairaalan takahuoneeseen kuriositeetiksi tutkimuksia varten. Vastoin lääkärien luuloa hänen aivonsa eivät ole ajattelun kannalta merkittävästi vahingoittuneet, ja elokuvassa nähdäänkin takaumia huolettomilta ajoilta Kaliforniasta, muistikuvia tyttöystävästä ja isästä (Jason Robards). Mennyt todellisuus sekoittuu traagiseen kohtaloon ja omaiset tuntuvat unissa käyvän dialogia Joen kanssa hänen kohtalossaan. Ainoa inhimillinen yksityiskohta reaalimaailmassa tuntuu olevan häntä kuunteleva sairaanhoitajatar. Elokuvan loppu on kuin hätähuuto laitoksissa viruvien tapausten puolesta - ja ilmiselvästi myös eutanasian hyväksi. Trumbo kirjoitti romaaninsa vuonna 1939, juuri ennen uuden sodan löylyjä

Sotilaspoika on hieno lenkki pasifististen elokuvien jatkumossa. Nuori elämänjano ja armottomat sotakoneistot ovat suurin mahdollinen kontrasti filmillä.

4½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti