Musta kissa (1934)

Vapaa, seesteinen lauantai-aamu Riihimäellä kääntyi klassisen kauhun suuntaan. Studioajan kauhuelokuvan kaksi suurta nimeä Boris Karloff ja Bela Lugosi tekivät useamman yhteisen elokuvan, joista tämä oli ensimmäinen. Vastoin Ed Wood –filmin antaman kuvan (kateus) kahden eurooppalaistaustaisen näyttelijän välit olivat vähintäänkin kohtuulliset.

Alhaisen budjetin elokuvien mestarin Edgar G. Ulmerin ohjaustöistä tämä Universalille tehty, Edgar Allan Poen novellista (ei juurikaan juonellista yhteyttä!) nimensä saanut elokuva on ilmeisesti tunnetuin Ulmer-elokuva film-noir Detourin (1945) ohella.

Amerikkainen Allisonin rakastunut pariskunta (David Manners & Julie Bishop) tutustuvat Unkarissa junaillessaan dramaattiseen tohtori Vitus Werdegastiin (Lugosi), joka on matkalla tuttavansa luo verestämään muistoja vietettyään pahamaineisessa vankilassa viisitoista vuotta.

"Have you ever heard of Kurgaal? It is a prison below Omsk. Many men have gone there. Few have returned. I have returned. After fifteen years... I have returned"

Naisen loukkaannuttua tieliikenneonnettomuudessa kaatosateisella ja synkällä maalaistiellä he päätyvät lopulta tohtorin auttamana arkkitehti Hjalmar Poelzigin (Karloff) ultramoderniin taloon – taloon, joka on tohtorin mukaan rakennettu kymmenien tuhansien sotilaiden kalmiston päälle.

Tohtorin ja saatanallisia riittejä harrastavan Poelzigin välit ovat tummanpuhuvat, liittyen sodan aikaisiin tapahtumiin ja Werdegastin ex-vaimoon, joka päätyi Poelzigin rakastajaksi. Myös tohtorin sodan jälkeen kadonnut tytär kuumottelee heidän suhteitaan. Totta kai olennaisesti mukana on mustan kissan – isännän lemmikin - symboliikka.

Aistillisuutta 1930-luvun kauhuelokuvan tyyliin: Poelzig ja nuorikko. Pian sensuuri oli poistava nämäkin kohtaukset useaksi kymmeneksi vuodeksi

Tarinan mukaan Poelzigin demoninen hahmo perustuu Fritz Langin ohjaajapersoonaan – olihan hän Ulmerin tuttuja menneiltä vuosilta ja tunnettu lähes sadistisiksi yltäneistä otteistaan elokuvatöissään. Suuri rooli elokuvassa on talolla, jonka rakenne (nukkuma- ja kellaritilat) ja asujaimiston vaellus tiloissa pitkälti määrittävät elokuvan draamallista rakennetta. Kellarissa Werdegast säilyttää menneiden rakastajiensa ruumiita säilöttyinä – myös sodan jälkeen kuolleen Werdegastin vaimon.

Ulmerin elokuvassa leimallista on b-elokuvatyyliin eleiden ja suurten persoonien ylidramaattisuus kameran edessä – vierailevan pariskunnan (nainen on vaarassa joutua riittien uhriksi täysikuun aikaan) kohtalon määrittää tuttavusten välinen shakkipeli elämästä ja kuolemasta. Maailmansodan tragedia taustatarinana on kiintoisa ja luo puitteet eurooppalaiselle tragedialle – ei niin epäuskottavaa, kun katsoo ohjaajan ja esittäjien taustoja. Eurooppalainen maaseutu on elokuvassa pelottava alue, jonka pikkukaupungit kätkevät sisäänsä asioita, joista matkailijoilla ei ole aavistustakaan.

Lugosin huonoa englantia oli paikoin vaikeaa seurata, varsinkin kun katsomani kopio loisti tekstitysten puutteella. Kaikessa töksähtelevyydessäänkin Musta kissa on kiehtovan viatonta klassikkokauhua äänielokuvan alkuajoilta elävien legendojen mieleen jäävillä roolisuorituksilla, mykkäelokuvan perinnön (saksalainen 1920-luku?) ilmentyessä vielä hyvin paljon välillä hyvinkin näyttävässä kuvakerronnassa.

4 / 5

IMDb