Muukalaisia junassa (1951)

Kuljen päivittäin työmatkojani junassa. Suomalainen ei ole small-talk –tyyppiä ja tuntemattomien kanssa ei juuri kulkuvälineessä seurustella. Junat ovat kuitenkin periaatteessa ideaalisia kohtauspaikkoja kahdelle eri taustoista olevalle ihmiselle, ovathan ne tavallaan kaupunkien välistä ei-kenenkään maata, ei kenenkään luontaista ympäristöä.

Hitchcock oli ohjaaja, joka halusi käyttää arkipäiväisiä kohtaamisia ja sattumuksia jännityksen lähteenä. Näin voisi käydä kenelle vaan. Ja niin käy tennisammattilainen Guy Hainesille (Farley Granger), joka kohtaa junassa kärkkään ja uteliaan tuntemattoman, Bruno Antonyn (Robert Walker). Pian paljastuu, että Bruno tietää Guysta yhtä sun toista, mm. tämän hajoamaisillaan olevasta avioliitosta ja sinnikkäästä ex-naisesta.

Hemmoteltu, isäänsä kyllästynyt mies tekee – kahdenkeskisen tilan löydyttyä – esityksen vaihtomurhasta (criss cross): ei motiivia, ei todistusaineistoa. Psykopaatin oloinen Bruno ei usko tennispelaajan sanaa ja pian tapahtumat lähtevät vyörymään kohtalokkaaseen suuntaan.. Kaikki huipentuu mestarillisesti kuvattuun tennispeliin ja hurjan intensiteetin saavaan huvipuistopyöritykseen.

Hitchcockin tarinankuljetus yhdistettynä visuaaliseen näyttävyyteen on jälleen kerran loistavaa. Jo alussa (jalkojen seuraaminen juna-asemalla) pohjustetaan miesten erilaisia taustoja ja junamatkaa.

Sykähdyttävimmäksi yksittäiseksi hetkeksi nousee hetki huvipuiston saarella, kun Bruno kuristaa Guyn ex-vaimon hengiltä, linssin heijastaessa raa’an ja nopean suorituksen, musiikin tehostaessa tunnelmaa. Ohjaaja hyödyntää kylmäävällä tavalla roolihahmon alitajuntaa, tämän myöhemmin demonstroidessa kuristusotetta Guyn ystävien juhlissa.

Hahmot ovat jälleen kerran oivia. Ylivoimaisen roolisuorituksen elokuvassa tekee Robert Walker, jonka Bruno pahansuopuudessaan mutta lopulta vilpittömyydessään (hän uskoo tiukasti kahdenkeskiseen sopimukseen) on kaikkien aikojen valkokankaan psykopaatteja. Ohjaajan tytär Patricia Hitchcock on mainio makaabereita sammakoita päästelevänä ja alibien pitävyyttä arvioivana uuden rakastajan sisarena.

Sitä vastoin ohjaaja itsekin (ainakin Godardin haastattelussa) piti Grangerin roolittamista virhevetona. Cary Grantin tyylistä karismaattista sankaria hänestä ei saa, edes kiinnostavaa jokamiestä.

"My theory is that everyone is a potential murderer." -Bruno

Hitchcockin roolihahmo Bruno kysyy juoneen kuuluvissa juhlissa perustavaa laatua olevan kysymyksen: ”Emmekös me kaikki ole joskus halunneet jonkin ihmisen hengiltä?” Hitchcock on kautta aikain ehkä paras ohjaaja käsittelemään tällaisen tematiikan (”mitä jos?”) seurauksia valkokankaalla. Aivan sinne kirkkaimpaan kärkeen ei Muukalaisia junassa ohjaajan töistä mene, mutta vähintäänkin säännöllisenä ajatusleikkinä tämä elokuva palaa silloin tällöin mieleen.

Nähty viimeksi 4. helmikuuta 2007.

4 / 5

IMDb