Hei, kuka puhuu (1989)

Elokuvan takuuvarmoja hittituotteita ovat puhumaan laitetut karvaiset ja söpöt eläimet, sylilapset ja taaperot. Tässä tapauksessa tämäkään ei riitä vaan romanttisessa komediassa Hei, kuka puhuu sukelletaan peräti syntymättömän vauvan sielunelämään. Elokuva(sarja) on näihin päiviin asti uupunut yleissivistyksestä, monien muiden viime vuonna katsottujen kasariklassikkojen tapaan. On jännää nähdä elokuva, josta on toisten ihmisten kautta kuullut ensi kerran jo ala-astevuosina. Ja kukaties joskus nämä yllättävät positiivisestikin. Toiminevat ainakin ajankuvana ”niistä viattomista ajoista”!

Muutama vuotta aiemmin maailmanlaajuiseen tietoisuuteen terroristeja niputtavana poliisina tullut Bruce Willis on antanut äänensä Mikeylle, jonka kohtalo on syntyä maailmaan äpäränä. Äidin Mollien (Kirstie Alley) kohtalona on ollut elää pikasuhde liukkaan ja vastuutaan pakoilevan yritysjohtajan kanssa ja alusta asti poika ja äiti ovatkin omillaan. Lähes. Heidän elämäänsä lyöttäytyy sattuman kautta manhattanilainen taksikuski James (John Travolta), joka tuo väriä ja lohtua yksinhuoltajaperheen arkeen.

"Help! Help! Somebody burp me before I blow up!"

Elokuvan huumorin alusta ovat varsin suorasukaiset pojan kommentit äitinsä ja muiden tekemisistä sekä ympäröivästä arjesta. Tissit tuovat mieleen lounaan ja ruualla on kiva leikkiä, sanoivat aikuiset mitä hyvänsä. Muutamia hyviä lohkaisuja onkin mukana – jopa ajoittain varsin roisia huumoria, ottaen huomioon että kyseessä lienee ns. koko perheen elokuva.

Ikimuistoisin ensi katselun perusteella oli kuitenkin alkukohtaus, jossa esitellään herra yritysjohtajan siimahäntien tie kohti Mollien munasoluja ja tämän aiheuttama lapsen alulle lähteminen. Itse asiassa siitä hetkestä lähtien oli jo selvää, että elokuva sopii väsyneen ihmisen perjantai-iltaan kuin sormi voihin. Tai kuin äidinmaito Jamesin kahvikuppiin. Jatko-osat lienevät kuitenkin omassa sarjassaan.

3 / 5

IMDb