Syke ei sammu on kynttilää molemmista päistä polttaneen tinkimättömän ja itseensä kriittisesti suhtautuneen taiteilijan näköinen, sisältäen ohjaajan mielenmaisemaa ja rappioromantiikkaa enemmän kuin vastaaville biografioille on useinkaan suotu. Tällaisen elokuvan ohjaaja ei voi olla muuta kuin narsisti, mutta ainakin hän näyttää sen itse tiedostavan (etupäässä Fosse näyttää työnsä ohessa ajattelevan kikkelillään).
Fosse sai idean elokuvaansa tarinan mukaan Shirley MacLainelta maatessaan sydänkohtauksen jälkeen sairaalassa: miksei hän ohjaisi elokuvaa omasta kuolemastaan? Filmissä ohjattavan stand up –elokuvan (tosielämässä elokuva Lenny) koomikon tavoin hän käy läpi viisi vaihetta matkalla tuon puoleiseen, lopulta hyväksyen lähtönsä, loppukuvan ollessa maukkaan makaaberi.
Elokuvan musiikki ja tanssi noudattaa showmaailma-teemaa, sanoiltaan sopien auteurin elämään. Varsinkin loppu, "Bye Bye Life” eli Gideonin hallusinaatio, on rytmiltään ja munakkuudeltaan täydellisintä valkokankaan popoopperaa ja viihdesementtiä, verrattavissa ehkä Queen-yhtyeen voimannäyttöihin esiintymislavoilla.
Loppupäätelmänä: vahva oman kädenjäljen sisältävä omaelämäkerrallinen elokuva ei ole kaikille musiikkielokuvien ystäville omintakeisuudessaan. Jälkimaultaan varmasti mieleen jäävimpiä ja seksikkäimpiä 1970-luvun showelokuvia.
"This cat allowed himself to be adored, but not loved. And his success in show business was matched by failure in his personal relationship bag, now - that's where he *really* bombed. And he came to believe that show business, work, love, his whole life, even himself and all that jazz, was bullshit. He became numero uno game player - uh, to the point where he didn't know where the games ended, and the reality began. Like, for this cat, the only reality - is death, man."4 / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti