Sarja Delta Force –elokuvia (1986-1991) kuvattiin Israelissa juutalaisten tuella ja paikallisissa puitteissa. Ensimmäinen Menahem Golanin ohjaama osa oli ilmeikkään elokuvien kovanaaman Lee Marvinin viimeinen elokuva. Elokuvasta hän kuuluu sanoneen:
”Pidän elokuvan sanomasta – Katsojat ovat mielissään, kun pahat saavat selkäänsä. Aloitetaan räjäyttämällä ne kaikki palasiksi. Sitä vanhaa kunnon amerikkalaista kostohommaa.”[SPOILEREITA]
Ja näin todellakin ennen pitkää käy, jenkkien (edellisessä missiossa totta kai epäonnistuneen) Delta Force –yksikön (johdossa everstinä Marvin ja majurina Chuck Norris) hoitaessa amerikkalaisen B707:n kaapanneet libanonilaiset terroristikaappaajat hengiltä ja juutalaiset ja amerikkalaiset panttivangit turvaan Israeliin. Kaiken kruunaavat Alan Silvestrin tarttuva syntikkateema, Norrisin sujuva ohjuksia ampuvan motskarin käyttö ja muslimiterroristien yllättyneisyys C-130 –koneella liikkuvien jenkkien tuhovoimasta. Lopussa matkalla Israeliin matkustajakoneessa lauletaan ylistystä Reaganin Yhdysvalloille ja jaetaan kärrystä lämmintä mutta kodilta maistuvaa Budweiseria. Lee Marvin katselee liikuttuneena hurraavaa väkijoukkoa Ben-Gurionin lentokentällä.
Poliittinen aspekti on totta kai väistämätön osa Delta Forcen kaltaisten elokuvien aihepiiriä, mutta Golanin elokuvassa homma lähtee täysin lapasesta. Lentokoneessa saksalainen lentoemäntä joutuu poimimaan Daavidin kansaa istuimista näiden passien avulla ja holokaustitraumoja käydään läpi useampaankin otteeseen. Tyylitajun nyrjähdykset johtuvat eittämättä ohjaajan ja sponsorien vahvoista tarkoitusperistä.
Delta Force täyttää sinällään tarkoituksensa toimintamättönä, joskin puoli tuntia liian pitkänä sellaisena. Alleviivattu sanoma käytännössä koko kahden tunnin ajan vieroittaa kuitenkin katsomasta jatko-osia, sori vaan. Enkä ole edes vahvasti puoliani valinnut Lähi-idän konfliktissa.
2 / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti