”Väkivalta vaatii väkivaltaa, ja natsismia vastaan tarvitsemme kaikkia keinoja.”Elokuvan osalta paljolti amerikkalaistunut (noirit ja länkkärit) Lang luonnollisesti pyrki tuomaan Euroopan asiaa julki taitamassaan mediassa, studion sen salliessa.
Ihmismetsästystä ei ole pelkästään Lang-jännäri vaan kaikilta osiltaan tasapainoinen kokonaisuus. Elokuva alkaa mieleenpainuvasti, sijoittuen 1930-luvun loppuun ja saksalaismetsiin. Veijarimainen brittiläinen metsästäjä Alan Thorndike (Walter Pidgeon) saa Baijerissa tähtäimeensä itsensä Hitlerin. Lopulta katsojalle jää epäselväksi, yrittääkö hän tappaa diktaattorin vai leikkiikö vain metsästäjän vaistoillaan ja liipaisinsormellaan (selitys, jonka hän kertoo saksalaisille).
Saksalaiset yrittävät saada häneltä allekirjoitusta paperiin, missä Thorndike tunnustaisi kotimaansa hallituksen olleen hankkeen takana – pyrkimyksenä tietystikin saada legitiimi syy aloittaa uusi suursota. Paettuaan takaisin Lontooseen Thorndike saa paitsi peräänsä hankettaan jatkavat hunnit, myös tapaa sattumalta impulsiivisen suloisen Jerryn (Joan Bennett).
Elokuva on ylle lainatun Langin lausahduksen kuva: leikittelevästä ja väkivallattomasta päähenkilöstä (”en tapa enää pieneläimiäkään”) tulee lopulta - seinää vasten ajettuna - suoraselkäinen periaatteen mies ja antinatsi, joka tekee mitä tehtävä on. Halpahintaisena propagandana elokuvaa on silti vaikea pitää vaan filmi kantaa sekä jännityksen että romantiikan (pääparin kemia ja amerikkalaisen Bennettin loistavan hauska tulkinta alaluokkaisesta fish’n’chipsillä elävästä englantilaisnaisesta) osalta.
Lang tuntuu ottavan joka kuvan ja tilan haltuun, oli sitten kysymys Lontoon kaduista tai metrotunneleista, joissa painostava ihmisjahti tapahtuu. Elokuva voisi pienellä hienosäädöllä olla ehtaa Hitchcock-elokuvaa, olihan hän niin ikään esteetikko jännityksen rakentamisessa. Molemmilla mestareilla oli kuitenkin oma tunnistettava kädenjälkensä.
Ensi viikolla YLE Teemalta lisää näkemätöntä Langia, sehr schön!
4 / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti