”Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäänkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa.”
Kotimaisen elokuvan mestarin, Suomi-Filmin pääohjaaja Valentin Vaalan elokuvaversio on alkuperäisteoksen näköinen lyhyehkö lyyrinen kuvaelma hämäläisen järven asujaimiston ja kulkijoiden (tukkipojat) kesäyöstä, joka synnyttää kaksi elämää ja lopettaa yhden.
Henkilökohtaisesti pidän elokuvaa Vaalan elokuvauran jalokivenä ja myöhemmän studiokauden kotimaisena taidonnäytteenä, joka tekee oikeutta alkuperäisteoksen hengelle: suomalaisen ajattoman luonnonmaiseman ja rajallisen ihmisen välisen kanssakäynnin kuvaukselle, samoin kuin kuin Sillanpään humaanille ihmiskuvalle.
Vaalan elokuvan maaseutuidylli on varmasti kaunisteleva ja henkilöhahmot (tapettua Jukkaa lukuun ottamatta) sievisteltyjä, mutta 1940-luvun maaseutuyhteisön ideaalisen tasapainotilan – hetkeksi kaikki muuttuu ja lopulta palaa kuitenkin ennalleen - elokuva on tallentanut oivasti. Modernia aikaahan tarinassa edustavat lähinnä kaupunkilaisen Arvidin auto ja puhelimet.
Henkilöhahmot jäävät kapeiksi (samoin mm. johtolangat Nokian seksuaalisuudesta), mutta asiasta kritisointi olisi romaanille ja elokuvalle epäoikeudenmukaista. Tärkeää on ohikiitävän hetken läpileikkaus mikrotasolla, taloista torppiin, järvelle ja tanssilavalle.
Eino Heinon uskomaton valot ja varjot tallentanut kuvaus pääsee oikeuksiinsa myös kotikatsomoissa KAVA:n tuottamalla kauan odotetulla dvd-versiolla.
Nähty viimeksi 2003 tai 2004 (rupuiselta kirjaston VHS:lta).
4½ / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti