Punahilkka (1968)

Parikymppinen Anja (Kristiina Halkola) on itsevarma, seksikäs ja kypsymätön. Punahilkaksikin kutsuttu tyttö pääsee karkuun ahdasmielisestä tyttökodista Helsinkiin, missä hän päätyy seikkailemaan kahden miehen välillä. Autonasentaja Hannu (Hannu Kahakorpi) on lähempänä hänen ikäänsä ja suhde seksuaalinen, kun taas liikennelentäjä Matti (Lasse Pöysti) on Anjalle enemmän isähahmo ja pyrkii olemaan platonisissa väleissä tyttöön.

Kristiina Halkola näyttelee suullaan ja jauhaa purkkaa. Hän on sukupolvensa nainen ja jo tähti Timo Bergholmin elokuvan aikoihin näyteltyään Käpy selän alla -filmissä. Anja toisaalta etsii itseään, toisaalta on Halkolan itsevarman tulkinnan myötä aktiivinen, tiedostava ja seksuaalinen nainen. Itse elokuva näyttäytyy nykykatsojasta hiukkasen vanhentuneelta muka-tuoreessaan nainen-mies -kuvioissaan ja kolmiodraamassaan sekä naisellisen seksuaalisuuden kuvauksessaan. Aikakauden kantaaottavuuden kuvana elokuvan silti ymmärtää.

Vanhan polven näyttelijöistä Irma Seikkulan katsoja tunnistaa helsinkiläisen asuntolan tiukkana emäntänä. Ilmailun ystäville taas pari kohtausta Helsingin lentoaseman vanhasta puuterminaalista ovat ikimuistoisia, kun Matti tulee Caravelle 10 -koneella lennoltaan "makaavan pilvenpiirtäjän" eteen, Anjan odottaessa häntä. Terminaalin sisältä näytetään niinikään pari nopeaa leikkausta.

Henrik Otto Donnerin "Kuka kertoisi minulle" tuo 1960-luvun värielokuvaan modernin, svengaavan tunnelman.

2½ / 5

IMDb