Wood, joka joutui huonoon maineeseen noustuaan monia kollegojaan vastaan 1940-luvun kommunistivainojen aikaan, ohjasi viimeisen kymmenen elinvuotensa aikana monia varteenotettavia humaaneja draamaelokuvia. Lähiaikoina näkemistäni mainittakoon nyt ainakin Mr. Chips.
Varakas liikemies J.P. Merrick (Charles Coburn) saa tarpeekseen erään omistamansa tavaratalon henkilökunnan niskoittelusta ja parempien työntekijäetuisuuksien vaatimisesta. Huippuna, kärjistääkseen mielipidettään, henkilökunta on keksinyt hirttää Merrickin näköisnuken tavaratalon eteen median näytille. Kärttyinen pohatta keksii soluttautua Higgins –salanimellä talon työntekijäksi, kenkämyyjä Tomiksi. Pian hän pääseekin agitaattoreiden jäljille, keskittyen ennen muuta Maryn (Jean Arthur) poikaystävän, juristi Joen (Robert Cummings) kyyläämiseen. Inhimillinen tekijä puuttuu kuitenkin tarinaan muun muassa rakkauden muodossa.
Norman Krasnan tarina Woodin ohjauksessa on lämminhenkinen ja poreileva komedia eturyhmien välisestä ristiriidasta, ennakkoluuloista, kaunasta – ja lopulta ymmärtämisestä. Coburn teki yhden kypsän ikänsä sympaattisimmista roolisuorituksista äkäisenä mutta sydämellisenä ja vilpittömänä Merrickinä. Arthur taas on parempaa elämää haluavien taistelevien työläisten etuvartio omassa mikromaailmassaan ilman poliittista eetosta.
Krasnan tarinaa voisi nopeasti pitää jonkinlaisena kannanottona kansallisen yhteisymmärryksen ja yhteen hiileen puhaltamisen puolesta luokkien kesken, kriisin kiristyessä maailmalla. Saman vuoden joulukuussa Japani hyökkäsi Hawaijille. Tämä lienee ylitulkintaa.
Higgins on parilla sanalla sanoen yksi rakastettavimmista elokuvista maasta, jota sota ei ollut vielä kunnolla koskettanut ja jonka ihmiset pystyivät rentoutumaan Coney Islandilla. Elokuvissa omistajat ja työntekijät tekivät sen vieläpä keskenään.
4 / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti