Taas kerran mehukkaalla tavalla aikalaistyyliin suomennettu elokuvan nimi. Nykyisistä suomennoksista kun on hävinnyt kuuskytlukulainen karisma!
Itse Gordon Douglasin filmihän on periaatteessa täyttä tavaraa, 1960-luvun viihdyttävää amerikkalaista rikosdraamaa. Päättäväisen, hyvää jälkeä tekevän etsivän Joe Lelandin (Frank Sinatra) tielle putoaa viikon sisään jo kolmas ruumis, tällä kertaa New Yorkin kovimman bisnesmiehen homopojan silvotut jäännökset. Uhrin etsintäkuulutettu asuintoveri löydetään lopulta ja tuomitaan, Lelandin saadessa yhteenlasketuista ansioistaan komisarion arvon. Taustatarinana käydään läpi miehen ja seksinnälkäisen vaimon Karenin (Lee Remick) kanssakäymistä ja yhteenottoja. Lopulta tuore komisario löytää jäljet ison jutun jäljille (kaupungin likaiset kaavoituskuviot) ja on innokkuudessaan vähällä polttaa näppinsä.
Muuten viihdyttävä, poliisin toimintaa melko realistisesti seuraava draama on vanhentunut eniten kaupungin homomaailman kuvauksen osalta. Tai ehkä ei sittenkään: ajan rikoslait vain määrittelivät seksuaalisen poikkeuksellisuuden lain kirjaimen osalta kielletyksi ja asia ei voi olla heijastumatta otteeseen, halusivat tekijät sitä tai eivät. Vielä 50 vuotta sitten ravintoloita ratsattiin, miehiä suljettiin kontteihin ja kuulusteltiin kovin ottein. Leland on porukan liberaalein ja antaa isosuiselle ja konservatiiviselle alaiselleen Nestorille (Robert Duvall) niin sanotusti isän kädestä.
Sinatran hahmo on elokuvan moraalisin, tämän katuessa lopulta ylenemisensä syitä ja murehtiessa lopulta poliisimaailmassakin normaalia itsekkyyttä. Lisäksi elokuvassa otetaan kantaa mm. aikakauden gettoja synnyttäneeseen asuntopolitiikkaan ja yleisesti virkamiesvallan korruptioon.
Sinatralta lukuisia elokuvia nähneenä en voi olla ihailematta kultakurkun ottautumista näyttelymaailmaan: karismaattinen tähti ei tunnu juurikaan tehneen läpikulkurooleja vaan käyttää nytkin auktoriteettiaan valkokankaalla hienosti. Lee Remick on ollut niin ikään halutessaan oiva naisnäyttelijä (nyt sairaan vaimon roolissa).
Kuten kirjoitettua, elokuva onnistuu varsin hyvin yhdistämään sujuvuuden ja poliittisen kantaaottavuuden. Aseet eivät varsinaisesti juuri tässä laula vaan jännitteet syntyvät tunnetasolla kollegoiden sekä poliisien ja asiakkaiden välillä. Elokuva on aikansa elokuvaksi vapaamielinen seksuaalisuuden osalta.
3½ / 5
IMDb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti